maanantai 16. maaliskuuta 2020

Mitä jää pakastimeen?

Alkion siirron jälkeen mieli oli todella hyvä ja rauhallinen. Kuitenkin myöhemmin mielen valtasi huoli lopuista alkioista. Mitä niille kävisi seuraavien päivän aikana. Luinkin todella paljon muiden blogeja ja kertomuksia paljonko hedelmöittyneistä selviää pakastimeen asti. Valitettavasti huoli kyllä kasvoi sitä mukaan mitä enemmän luin ja vertailin muihin. Vaikka normaalisti hedelmöittyneitä olisikin runsaasti, niin joillekin oli lopulta jäänyt jäljelle vain 1. Apua! Yhdessä blogissa törmäsin tietoon, että yleensä 30-50% alkioista selviää pakkaseen asti. Suhteutin toiveitani tähän lukuun ja näin ollen 12 alkiostamne 3-4 pitäisi jaksaa pakkaseen.

Tuloksen odottaminen tuntui todella piinalliselta ja odotin kuin kuuta nousevaa, milloin saisimme tiedon. Onneksi tieto päivitettiin meille alkioiden kuudennen päivän aamupäivällä. Pakkaseen selvisi 5 blastokysti alkiota! Huh huh, kun helpottaa! Tietenkinhän sitä salaa aina toivoo enemmän, mutta suhteutettuna tuohon 30-50 prosentin tilastoon, niin tulos on oikein linjassa sen kanssa.
Päätin jo etukäteen, että jos saamme yli 4, niin sitten pitää olla tyytyväinen joten nyt ollaan sitten tyytyväisiä ja helpottuneita. :)

Tunnen kyllä luissani, että näistä piinapäivistä tulee ihan mahdottomat. Onneksi alkioiden määrästä ei tarvitse enää stressata. Muita stressin aiheita tässä kyllä ehtii kehitellä. Mielessä käy, voiko 3 päiväisellä alkiolla onnistua. Toki nyt ei auta kuin toivoa parasta. Onneksi blasto alkio on kuitenkin seuraava, jos tämä ei tarraisi kiinni.

Nyt vain uskotaan ja toivotaan. <3

Ja täytyy muistaa olla tyytyväinen, että pääsimme alkion siirtoon, koska vaikuttaisi, että siirtoja ei toistaiseksi tehdä Koronan takia. :( Toki tuohan tämä myös lisästressiä, että jos tämä ei onnistu, niin milloin seuraava alkion siirto voisi edes olla :(. Hiton korona.
Harmittaa myös niiden puolesta, joiden hoitoja tämä hidastaa. :(

13 kommenttia:

  1. Siis onko sulla oikeasti tieto, ettei alkionsiirtoja nyt enää tehtäisi tai että hoitoja olisi peruttu? Oon niin huolissani tästä ja taas joutuu pettymään ja odottamaan ties kuinka kauan :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin Jodelista, että ainakin PASeja olisi peruttu. Sen enempää en valitettavasti tiedä :(

      Poista
  2. Oi ihanaa oli lukea hyviä uutisia, että siirto on tehty ja meni hyvin ja pakkaseenkin saitte vielä!! Paljon tsemppiä piinapäiviin, toivottavasti pieni tarraa kovaa kiinni! <3
    Mä kuulin kanssa tutulta valitettavasti, että täällä alueella ainakin on lapsettomuushoidot jäissä koronan takia :( toivottavasti menisi nopsaa tämä tilanne ohitse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivon niin paljon, että tämä onnistuu. Tosin Koronan takia on kyllä ristiriitaiset fiilikset, että mitä se sitten voisi tarkoittaa, jos tämä onnistuisi. Ja samalla ahdistaa, jos tämä ei onnistu, niin milloin ihmeessä seuraava siirto voitaisiin tehdä. Hemmetin Korona:(

      Poista
  3. Hieno lukema <3 Nyt toivotaan että pikkuinen tarraa kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 olen niin helpottunut, että pakkasessa on pieniä toivon alkuja odottamassa.

      Poista
  4. Hieno lukema alkioita! Nyt vaan kaikki negatiiviset ajatukset pois ja keskityt pieneen alkioon kohdussasi. Siitä saattaa kasvaa teidän kauan odotettu vauva🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se pitäisi tehdä ja toivoa parasta <3

      Poista
  5. Pahoittelut etten onnitellut saaduista pakkasalkioista! Hieno määrä on viisikin ja vielä blastoa! Usko korkealla teidän onnistumisen puolesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpsis, ymmärrän täysin, että ensimmäisenä mielessä on itseensä vaikuttavat asiat. Nyt valitettavasti vaikuttaa, että hoidoissa tulee olemaan taukoa. Sitä en kuitenkaan tiedä, tekisivätkö kuitenkin punktioita edelleen, jos potilas on terve.

      Kiitos ja tsemppiä sinne <3

      Poista
  6. Nyt mä täällä malttamattomana utelen kuulumisia :D sulla alkaa olla piinapäivät loppusuoralla. Täällä vasta aluillaan ja tunteet vaihtelee aivan laidasta laitaan. Aika vaikeeta on vaan olla ja odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei tilanne näytä hyvältä. Laitan lähipäivinä postauksen tilanteesta. Tsemppiä piinapäiviin.

      Poista
  7. Voi ei, harmillista kuulla. Kiitos kuitenkin että jaksoit vastailla! Mä luulen tosiaan, että vähän samassa veneessä matkataan tällä hetkellä. Eipä tainnut onnistua täälläkään :( odotan sun postausta!

    VastaaPoista