Ensikäynti hoidonsuunnittelun osalta on nyt takana. Olimme
miehen kanssa etukäteen keskustelleet, minkälaista apua haluttaisiin tässä
vaiheessa, että olisimme sitten vastaanotolla samalla sivulla. Melkein heti
tapaamisen alussa sainkin tämän tiivistää ja kerroin, että haluaisimme vielä
hetken koittaa jotain ”kevyempää” hoitomuotoa ja sitten keväämmällä siirtyä
tarvittaessa järeämpiin keinoihin. Kerroin, että haluaisin itse, että
keskityttäisiin alkuun varmistamaan, että ovulaatio tapahtuu. Toivoisin, että esim. ovulaation
”irrotuspiikkiä” voitaisiin koittaa. Jäi tässä kohdassa hieman epäselväksi oliko tällainen
mahdollista. Lääkäri kertoi, että ovulaation tapahtumista voitaisiin varmistaa
myös keltarauhasverikokeilla, jotka otetaan viikon päästä ovulaatiosta.
Kerroin, että luulen, että ovulaatio on tapahtunut juuri noin viikko sitten,
siinä toiveessa, että arvo olisi heti voitu mitata, mutta lääkäri ei tarttunut
tähän lainkaan.
Vaikka vauvan kaipuu on suuri, niin molemmat toivottaisiin,
että saisimme vielä yrittää ”luonnollisesti” lapsen alulle saamista. Varsinkin,
kun mitään niin pysäyttävää ei ole löytynyt, miksi emme voisi onnistua. Lähellä
varmasti olemme sitä pistettä, että tarvitaan järeämpiä apuja, mutta
tarvittaisiin molemmat vielä hetki sulattelu aikaa siihen siirtymiseen.
Tämän alustuksen jälkeen käytiin läpi perustiedot ja
terveyshistoriat molempien osalta. Sitten minulle tehtiin sisätutkimus ja
ultra. Hieman koin kiusalliseksi, että tutkimuspöytä oli samassa huoneessa ja
jalkopää oli suunnattu terveydenhoitajan pöytään päin. Olisin ehkä jonkinlaista
yksityisyyttä toivonut tutkimukseen, vaikka eipä nyt mitään sellaista näkynyt,
mitä mies ei olisi aikaisemmin nähnyt, mutta edes joku pieni sermi olisi
tuntunut mukavalta. Ei tuntunut mukavalta maata jalat levällään yhden tutkiessa
ja kahden odottaessa. Ja lääkärin kysymykset olivat sellaisia, että ”sattuuko
ulostaessa”. Tällaisia ei ole kyllä koskaan aikaisemmin kyselty, joten tuntui
tosi kummalta ja sai miettimään, löysiköhän jotain vai kuuluuko ne vain heidän
kysymys patteristoon. Joka tapauksessa, hieman kiusallisena koin tämän
tilanteen.
Monirakkulaisuutta oli havaittavissa, mutta ei ilmeisesti
niin paljon kuin voisi olla. Karvoituksenikin oli kuulemma normaali. Kiva.
Jäi kyllä hyvin epäselväksi, että oliko hänen mielestään pcos viittaavaa vai
ei. Jotenkin en uskaltanut mitään kysyä, kun tilanne oli niin outo. Ultrassa
myös ehkä näkyi kohta, mistä munasolu olisi voinut irrota. Jos nyt oikein
ymmärsin. Ultrassa myös näkyi mahdollisesti toinen munasolu, joka pitäisi
varmistaa toisessa ultrassa, että se sieltä surkastuu pois. Harmittaa,
että unohdin kysyä kummalla puolella tämä oli.
Tämän jälkeen päästiin keskustelemaan
hoitosuunnitelmastamme. Lääkäri kertoi tässä kohdassa, että
lapsettomuushoitoihin liittyy paljon lääkärikäyntejä ja tähän pitäisi pystyä
varaamaan paljon aikaa. Vaikka työni on pääsääntöisesti melko joustavaa, niin
tuo kävi ahdistamaan. Jos nyt jo stressaa, niin entä sitten, kun yritetään
kunnan aikataulut saada sopimaan kalenteriin. Yksityisellä kuitenkin pystyy
aika mukavasti vaikuttamaan siihen, mihin aikaan päivästä tulee eikä tarvitse
stressata muuta kuin, että saapuu oikeina kiertopäivinä.
No mutta se hoitosuunnitelma. Lääkäri ehdotti, että
seuraavaksi otetaan käyttöön pistoshoito ja inseminaatio. Tämä ei kuulunut
omiin vaihtoehtoihini kevyistä hoitomuodoista vaan olisin nähnyt tämän olevan
sitten seuraava etappi, jonkun kevyemmän vaihtoehdon jälkeen. Tuo pistettävä
lääke olisi GONAL-F 300 nimistä valmistetta. Pistot alkavat muistaakseni kierron
5. päivä ja jatkuvat ovulaatioon asti. Kysyin, että onko inseminaatio
pakollinen liitettäväksi tähän hoitoon. Ei ollut. Tämän jälkeen muistiini tuli,
että olen lukenut tuon pistoksen maksavan aika paljon, joten kysyin minkä
hintainen tuo on. Kuuden annoksena kynä maksaa yli 100 € ja niitä voi hyvin
tarvita kaksi kynää. Tämän lisäksi tulee LUGESTERON ja OVITRELLE. Tuo
jälkimmäinenkin maksaa yli 40 €. Meillä on kyllä ihan hyvä taloudellinen
tilanne, mutta haluaisin silloin kyllä yrittää täysillä ja ottaa sen
inseminaationkin mukaan, jos tällaiseen lähdetään. Lääkäri myös kertoi, että
tätä hoitomuotoa käytetään max. 3 kertaa ja sen jälkeen ollaankin jo
keinohedelmöityksessä. Tässä vaiheessa olin tosi pettynyt.
Päässä pyöri vain ajankäyttö, raha ja se, että meille ei ole ilmeisesti
kevyempiä vaihtoehtoja tarjolla, kun sellaista ei tarjottu. Hoitaja selitti
missä vaiheessa soitan minnekin, milloin tulen harjoittelemaan pistosten
laittamista ja vain nyökytin ohjeille ymmärtämättä mitään.
Seuraavat menkat osuvat niin, että tähän rumpaan voisi ehkä
ehtiä jo seuraavassa kierrossa, jos oikea kiertopäivä osuu välipäiville.
Kovasti sitä jo suunnittelivat, mutta totesin sitten lopulta, että aloitetaan sitä seuraavasta kierrosta. Tällä hetkellä olen niin ahdistunut
tästä koko jutusta, etten ole varma haluanko edes silloin aloittaa. Täytyy
varmaan hetki rauhassa sulatella tätä.
Letroja en saa enää ottaa ja seuraava kierto pitää mennä
luomuna. Ja olisi hyvä varmistaa, että se yksi ultrassa näkynyt munasolu sieltä
varmasti katoaisi. Vitamiineista kannattaisi vain foolihappoa ja d-vitamiinia
syödä. Kaikki luontaistuotteet ”kiellettiin”. Eivät kyllä kysyneet käytänkö
jotain luonteistuotteita, niin en niistä maininnutkaan. Kerroin kuitenkin
syöväni raskausmonivitamiinia, sinkkiä ja e-vitamiinia noiden lisäksi ja niihin
eivät kommentoineet.
Tämän jälkeen lääkäri kysyi, että onko mitään kysymyksiä. Ei
ollut ja pidättelin tässä kohdassa vain kyyneliä ja halusin vain nopeasti pois.
Jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä ollut fiksumpi kertoa, etten ollut lainkaan
tyytyväinen suunnitelmaan ja varmistaa onko mitään muuta välivaihtoa, mutta
fiksuna pidin suuni supussa.
Ennen kuin ehdimme lähteä, niin hoitaja vielä muisti, että
vielä yhdet verikokeet olisi käytävä, hiv ja hepatiitti tulisi tarkistaa
molemmilta. Sanoin, että hiv on minulta jo testattu siinä yhteydessä, kun kävin
kunnan lääkärillä hakemassa lähetettä. Hassua, kun se otettiin silloin minun
omasta pyynnöstäni eikä lääkärin. Silloin hiv oli mediassa niin näkyvästi esillä ja
kotitestit olivat tulleet markkinoille, niin asia oli hyvin tiedossa ja muistissa, joten mielestäni se oli kiva tarkistaa samalla. Ihmettelen vain, että eikö näitä
verikokeita saisi otettua yhdellä tai edes kahdella kerralla, jos kerran noiden
tarkistaminen kuuluu normaaliin prosessiin. Kysyin, että kun kerran menen TAAS
verikokeisiin, niin olisiko mitään mahdollisuutta tarkistaa ferritiini arvo. No
eipä ollut. Mitään tutkimustuloksia ei heidän mielestään ole ferritiinin
vaikutuksesta raskautumiseen ja se ei minua hyödyttäisi mitenkään. No mutta
hyvä, tarkistetaan kuitenkin hiv sitten parin kuukauden välin, sen testaaminenhan
uudestaan minua auttaa.
Kun vihdoin päästiin ulos, niin mies kysyi, että menikö
mielestäni tapaaminen hyvin. Kyyneleet silmissä totesin, että ei mennyt.
Päällimmäisenä jäi sellainen olo, että minua ei kuunneltu, minun toiveita ei
otettu huomioon ja koin myös sen tutkimuksen kiusallisena. Minulla
oli varmasti liian suuret odotukset tapaamisesta ja jäi vain sellainen olo,
että kaikki toivo vietiin. Mies yritti lohduttaa, ettei mitään sellaista käynnillä
hänen mielestä tapahtunut. Olemme kuitenkin molemmat terveitä ja mitään pahaa
tuomiota ei ole tullut. Joka tapauksessa käynnistä jäi ainoastaan pahamieli,
kun luulin meillä olevan enemmän vaihtoehtoja jäljellä.
Seuraavan kierron menen sitten ilman letroja ja varaan
todennäköisesti ajan yksityiselle lääkärille, jolla olen käynyt keväästä asti.
Haluan kuulla vielä hänen mielipiteen.
Alan nyt asennoitumaan siihen, että vauvaa 2019 ei meille
tule vaan tähdätään sitten 2020 –vuoteen tai 202X. En olisi uskonut, että tuo
tapaaminen saa minut ajattelemaan luovuttamista ja toivosta luopumista.
Varmaan ylireagoin ja mieli tasoittuu, kun saan tätä hieman sulatella.
Piti tulla heti vain päivittelemään pahat olot tänne. Pahoittelut valitusvirrestä ja kirjoitusvirheistä. :D Nyt voisi mennä nukkumaan, kun olen
aivan loppu tästä päivästä. Ehkä huomenna tämä ei tunnu enää niin pahalta.
-Emma