Hoitosuunnitelmaa ja pettymyksiä

Ensikäynti hoidonsuunnittelun osalta on nyt takana. Olimme miehen kanssa etukäteen keskustelleet, minkälaista apua haluttaisiin tässä vaiheessa, että olisimme sitten vastaanotolla samalla sivulla. Melkein heti tapaamisen alussa sainkin tämän tiivistää ja kerroin, että haluaisimme vielä hetken koittaa jotain ”kevyempää” hoitomuotoa ja sitten keväämmällä siirtyä tarvittaessa järeämpiin keinoihin. Kerroin, että haluaisin itse, että keskityttäisiin alkuun varmistamaan, että ovulaatio tapahtuu. Toivoisin, että esim. ovulaation ”irrotuspiikkiä” voitaisiin koittaa. Jäi tässä kohdassa hieman epäselväksi oliko tällainen mahdollista. Lääkäri kertoi, että ovulaation tapahtumista voitaisiin varmistaa myös keltarauhasverikokeilla, jotka otetaan viikon päästä ovulaatiosta. Kerroin, että luulen, että ovulaatio on tapahtunut juuri noin viikko sitten, siinä toiveessa, että arvo olisi heti voitu mitata, mutta lääkäri ei tarttunut tähän lainkaan.

Vaikka vauvan kaipuu on suuri, niin molemmat toivottaisiin, että saisimme vielä yrittää ”luonnollisesti” lapsen alulle saamista. Varsinkin, kun mitään niin pysäyttävää ei ole löytynyt, miksi emme voisi onnistua. Lähellä varmasti olemme sitä pistettä, että tarvitaan järeämpiä apuja, mutta tarvittaisiin molemmat vielä hetki sulattelu aikaa siihen siirtymiseen.

Tämän alustuksen jälkeen käytiin läpi perustiedot ja terveyshistoriat molempien osalta. Sitten minulle tehtiin sisätutkimus ja ultra. Hieman koin kiusalliseksi, että tutkimuspöytä oli samassa huoneessa ja jalkopää oli suunnattu terveydenhoitajan pöytään päin. Olisin ehkä jonkinlaista yksityisyyttä toivonut tutkimukseen, vaikka eipä nyt mitään sellaista näkynyt, mitä mies ei olisi aikaisemmin nähnyt, mutta edes joku pieni sermi olisi tuntunut mukavalta. Ei tuntunut mukavalta maata jalat levällään yhden tutkiessa ja kahden odottaessa. Ja lääkärin kysymykset olivat sellaisia, että ”sattuuko ulostaessa”. Tällaisia ei ole kyllä koskaan aikaisemmin kyselty, joten tuntui tosi kummalta ja sai miettimään, löysiköhän jotain vai kuuluuko ne vain heidän kysymys patteristoon. Joka tapauksessa, hieman kiusallisena koin tämän tilanteen.

Monirakkulaisuutta oli havaittavissa, mutta ei ilmeisesti niin paljon kuin voisi olla. Karvoituksenikin oli kuulemma normaali. Kiva. Jäi kyllä hyvin epäselväksi, että oliko hänen mielestään pcos viittaavaa vai ei. Jotenkin en uskaltanut mitään kysyä, kun tilanne oli niin outo. Ultrassa myös ehkä näkyi kohta, mistä munasolu olisi voinut irrota. Jos nyt oikein ymmärsin. Ultrassa myös näkyi mahdollisesti toinen munasolu, joka pitäisi varmistaa toisessa ultrassa, että se sieltä surkastuu pois. Harmittaa, että unohdin kysyä kummalla puolella tämä oli.

Tämän jälkeen päästiin keskustelemaan hoitosuunnitelmastamme. Lääkäri kertoi tässä kohdassa, että lapsettomuushoitoihin liittyy paljon lääkärikäyntejä ja tähän pitäisi pystyä varaamaan paljon aikaa. Vaikka työni on pääsääntöisesti melko joustavaa, niin tuo kävi ahdistamaan. Jos nyt jo stressaa, niin entä sitten, kun yritetään kunnan aikataulut saada sopimaan kalenteriin. Yksityisellä kuitenkin pystyy aika mukavasti vaikuttamaan siihen, mihin aikaan päivästä tulee eikä tarvitse stressata muuta kuin, että saapuu oikeina kiertopäivinä.

No mutta se hoitosuunnitelma. Lääkäri ehdotti, että seuraavaksi otetaan käyttöön pistoshoito ja inseminaatio. Tämä ei kuulunut omiin vaihtoehtoihini kevyistä hoitomuodoista vaan olisin nähnyt tämän olevan sitten seuraava etappi, jonkun kevyemmän vaihtoehdon jälkeen. Tuo pistettävä lääke olisi GONAL-F 300 nimistä valmistetta. Pistot alkavat muistaakseni kierron 5. päivä ja jatkuvat ovulaatioon asti. Kysyin, että onko inseminaatio pakollinen liitettäväksi tähän hoitoon. Ei ollut. Tämän jälkeen muistiini tuli, että olen lukenut tuon pistoksen maksavan aika paljon, joten kysyin minkä hintainen tuo on. Kuuden annoksena kynä maksaa yli 100 € ja niitä voi hyvin tarvita kaksi kynää. Tämän lisäksi tulee LUGESTERON ja OVITRELLE. Tuo jälkimmäinenkin maksaa yli 40 €. Meillä on kyllä ihan hyvä taloudellinen tilanne, mutta haluaisin silloin kyllä yrittää täysillä ja ottaa sen inseminaationkin mukaan, jos tällaiseen lähdetään. Lääkäri myös kertoi, että tätä hoitomuotoa käytetään max. 3 kertaa ja sen jälkeen ollaankin jo keinohedelmöityksessä. Tässä vaiheessa olin tosi pettynyt. Päässä pyöri vain ajankäyttö, raha ja se, että meille ei ole ilmeisesti kevyempiä vaihtoehtoja tarjolla, kun sellaista ei tarjottu. Hoitaja selitti missä vaiheessa soitan minnekin, milloin tulen harjoittelemaan pistosten laittamista ja vain nyökytin ohjeille ymmärtämättä mitään.

Seuraavat menkat osuvat niin, että tähän rumpaan voisi ehkä ehtiä jo seuraavassa kierrossa, jos oikea kiertopäivä osuu välipäiville. Kovasti sitä jo suunnittelivat, mutta totesin sitten lopulta, että  aloitetaan sitä seuraavasta kierrosta. Tällä hetkellä olen niin ahdistunut tästä koko jutusta, etten ole varma haluanko edes silloin aloittaa. Täytyy varmaan hetki rauhassa sulatella tätä.

Letroja en saa enää ottaa ja seuraava kierto pitää mennä luomuna. Ja olisi hyvä varmistaa, että se yksi ultrassa näkynyt munasolu sieltä varmasti katoaisi. Vitamiineista kannattaisi vain foolihappoa ja d-vitamiinia syödä. Kaikki luontaistuotteet ”kiellettiin”. Eivät kyllä kysyneet käytänkö jotain luonteistuotteita, niin en niistä maininnutkaan. Kerroin kuitenkin syöväni raskausmonivitamiinia, sinkkiä ja e-vitamiinia noiden lisäksi ja niihin eivät kommentoineet.

Tämän jälkeen lääkäri kysyi, että onko mitään kysymyksiä. Ei ollut ja pidättelin tässä kohdassa vain kyyneliä ja halusin vain nopeasti pois. Jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä ollut fiksumpi kertoa, etten ollut lainkaan tyytyväinen suunnitelmaan ja varmistaa onko mitään muuta välivaihtoa, mutta fiksuna pidin suuni supussa.

Ennen kuin ehdimme lähteä, niin hoitaja vielä muisti, että vielä yhdet verikokeet olisi käytävä, hiv ja hepatiitti tulisi tarkistaa molemmilta. Sanoin, että hiv on minulta jo testattu siinä yhteydessä, kun kävin kunnan lääkärillä hakemassa lähetettä. Hassua, kun se otettiin silloin minun omasta pyynnöstäni eikä lääkärin. Silloin hiv oli mediassa niin näkyvästi esillä ja kotitestit olivat tulleet markkinoille, niin asia oli hyvin tiedossa ja muistissa, joten mielestäni se oli kiva tarkistaa samalla. Ihmettelen vain, että eikö näitä verikokeita saisi otettua yhdellä tai edes kahdella kerralla, jos kerran noiden tarkistaminen kuuluu normaaliin prosessiin. Kysyin, että kun kerran menen TAAS verikokeisiin, niin olisiko mitään mahdollisuutta tarkistaa ferritiini arvo. No eipä ollut. Mitään tutkimustuloksia ei heidän mielestään ole ferritiinin vaikutuksesta raskautumiseen ja se ei minua hyödyttäisi mitenkään. No mutta hyvä, tarkistetaan kuitenkin hiv sitten parin kuukauden välin, sen testaaminenhan uudestaan minua auttaa.

Kun vihdoin päästiin ulos, niin mies kysyi, että menikö mielestäni tapaaminen hyvin. Kyyneleet silmissä totesin, että ei mennyt. Päällimmäisenä jäi sellainen olo, että minua ei kuunneltu, minun toiveita ei otettu huomioon ja koin myös sen tutkimuksen kiusallisena. Minulla oli varmasti liian suuret odotukset tapaamisesta ja jäi vain sellainen olo, että kaikki toivo vietiin. Mies yritti lohduttaa, ettei mitään sellaista käynnillä hänen mielestä tapahtunut. Olemme kuitenkin molemmat terveitä ja mitään pahaa tuomiota ei ole tullut. Joka tapauksessa käynnistä jäi ainoastaan pahamieli, kun luulin meillä olevan enemmän vaihtoehtoja jäljellä.

Seuraavan kierron menen sitten ilman letroja ja varaan todennäköisesti ajan yksityiselle lääkärille, jolla olen käynyt keväästä asti. Haluan kuulla vielä hänen mielipiteen.

Alan nyt asennoitumaan siihen, että vauvaa 2019 ei meille tule vaan tähdätään sitten 2020 –vuoteen tai 202X. En olisi uskonut, että tuo tapaaminen saa minut ajattelemaan luovuttamista ja toivosta luopumista. 

Varmaan ylireagoin ja mieli tasoittuu, kun saan tätä hieman sulatella. Piti tulla heti vain päivittelemään pahat olot tänne. Pahoittelut valitusvirrestä ja kirjoitusvirheistä. :D Nyt voisi mennä nukkumaan, kun olen aivan loppu tästä päivästä. Ehkä huomenna tämä ei tunnu enää niin pahalta.

-Emma