tiistai 3. syyskuuta 2019

Ai niin, se jono


Viime kirjoituksessa haaveilin siitä, että voisimme päästä keinohedelmöitykseen jo tämän vuoden puolella. Niin tämä ajatushan tuli vain siitä, miten minun kiertoni menevät. En ottanut lainkaan huomioon sellaista asiaa kuin jono. Eihän julkisella hoitoon kävellä silloin kun itselle sopii, vaan hoitoon jonotetaan.

Luen tällä hetkellä kirjaa ”Projekti vauva”, jonka on kirjoittanut kolmekymppinen nainen, joka on miehensä kanssa käynyt läpi kolmen vuoden lapsettomuushoidot. Kirja on tosi hyvä ja siihen on kerätty kaikki lapsettomuuden polut ja tietoa niistä hoitoineen, kustannuksineen ja tuntemuksineen. Oikein kattava teos henkilöltä, joka tietää, miltä lapsettomuus tuntuu.

Eilen kirjaa lukiessani tajusin, etten ollut varautunut siihen, että keinohedelmöitykseen on myös jono. Kirjasta sain käsityksen, että puolen vuoden jonotus on ihan tyypillinen ja jonoon hypätään vasta siinä vaiheessa, kun edellinen hoitomuoto on todettu tuloksettomaksi. Meidän tapauksessa se voi olla vasta marraskuun kierron päätteeksi, jolloin jonoon voisi hypätä joulukuun alussa ja näin ollen meidän vuoro koittaisi vasta touko-kesäkuun tienoilla. Huonolla tuurilla kesä vielä sotkisi meidän vuoron ja aikaa joutuisi odottamaan syksyyn. Siis voiko tässä huonolla tuurilla mennä vielä vuosi… ahdistaa…

Taidan kysyä jonotilanteesta ultrakäynnin yhteydessä, jos käynnillä vain ehtii. Jos puolen vuoden odotukseen täytyy todella varautua niin, mieluummin jättäisin kolmannen inssin välistä ja siirtyisimme jonoon heti tämän kierron jälkeen, jos onnistumista ei tapahdu tässäkään kierrossa. Tällöin pääsisimme edes keväällä eteenpäin tämän asian kanssa.

Kylläpä iski todellisuus kivasti taas vastaan. Eipä se vauva2020 kuulostakaan enää niin mahdolliselta.

Noh täytyy nyt keskittyä tähän kiertoon ja toivoa parasta.

6 kommenttia:

  1. Mietin kyllä monesti, kuinka typerää meininkiä siellä tuntuu olevan kaikki hoidot julkisella puolella..Miksei he voi laittaa pareja jo valmiiksi jonoon vaikka siinä vaiheessa, kun alotetaan inssit!? Ja sitten jos inssi onnistuu, niin otettais pari vaan pois jonosta ja sieltä vois vaikka vapautua paikka nopeammin jollekkin toiselle sitä tarvitsevalle! Tuntuu, että siellä halutaan vaan venyttää ja venyttää sitä parien lapsettomuustuskaa kaikilla jonoilla..
    Toinen vaihtoehtohan on, että kokeilisitte yksityisellä vaikka yhden hoitosetin, jos vaan rahallisesti siihen on mahdollisuus. Ei tarvitsisi jonottaa ollenkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Se olisi paljon stressittömämpää, jos voisi heti olla näennäisessä jonossa. Jotenkin toi homma ei vain toimi.
      Havahduin vasta tuohon jonon pituuteen, etten ole ehtinyt ajatella yksityiselle siirtymistä. Se on vain rahallisesti niin paljon isompi juttu ja sitä haluaisi pitää rahaa säästössä siihen mahdolliseen vauvaan. Mutta, mitäs sillä rahalla tekee jos ei ole vauvaakaan. Täytyy nyt rauhassa sulatella tätäkin.
      Yksityiselle olisi niin paljon kivempaa mennä. Sieltä tulee lähdettyä aina paljon luottavaisemmin mielin kuin julkiselta.
      Vaikeaa...

      Poista
  2. Meillä puhuttiin maksimissaan 6kk:n jonosta. Hieman vähemmän aikaa roikuimme jonossa. Olisiko ollut niin, että elokuussa oli mennyt lähete ja joulukuussa oli suunnittelukäynti, heti tammikuussa alkoi sitten meidän toinen IVF. Huhtikuussa tuli plussa. :) Esikoisen kohdalla en muista, että kauanko olimme jonossa. Silloin olimme eri paikkakunnalla, ja julkinen osti palvelun yksityiseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että te onnistuitte hoidoissa!
      Ilmeisesti kannattaa henkisesti varautua tuohon 6 kuukauteen ja yllättyä sitten positiivisesti, jos vähän aikaisemmin pääseekin.

      Poista
  3. Noi jonot julkisella on kyllä ärsyttäviä... Meillä yritettiin inssejä viime vuonna loppuvuodesta ja tänä vuonna alkuvuodesta. Maaliskuussa saatiin sitten ilmoittautua IVF-jonoon, joka sillä hetkellä oli Naikkarilla onneksi vaan 3kk. Kesäkuussa oli ensikäynti, jolloin todettiin että voisin seuraavasta kierrosta ilmoittautua hoitoon. Ennen kesätaukoa ei kuitenkaan ois ehtinyt hoitoa enää viedä läpi, joten ei kun odottelemaan syyskuuta ja parhaimmassa tapauksessa lokakuuta, jos kierto ei osu ihan samaan aikatauluun klinikan aukeamisen kanssa. Sain pienen stressin aikaiseksi siitäkin, että sitten hoitoon ilmoittautuessa, kaiken pitkän jonotuksen jälkeen, voikin olla ettei mahdukaan mukaan just siinä kuussa ja pitäis odottaa taas seuraavaa kiertoa...

    Yksityinen ois paljon nopeempi, mutta toki myös huomattavasti kalliimpi. Ja jos käy yksityisellä IVF:ssä, niin se kuluttaa myös niitä julkiselta puolelta tarjottavia kolmea hoitokertaa.

    Meidän tarinassa kävi niin onnellisesti, että nyt elokuussa sainkin täysin yllättäen luomuplussan <3 Mullakin pcos ja yli kaksi vuotta yritetty kaikki mahdolliset keinot IVF:ää lukuunottamatta. Olin jo ihan varma ettei meillä vaan mitkään kevyemmät keinot toimi. Joskus niitä ihmeitäkin kuitenkin tapahtuu, toivottavasti teillekin pian <3 Tsemppiä tulevaan inssiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihan mahtavaa! Tällaisia tarinoita on niin ihana lukea <3 Paljon onnea teille <3

      Enpä tiennytkään, että yksityisellä IVF:ssä käynti kuluttaisi julkisen puolen kertoja. Uskomatonta! Olipa hyvä, kun sanoit, koska tuo vaikuttaa kyllä päätöksen tekoon.

      Tulipa hyvä mieli lukea tällainen onnistumistarina :)

      Poista