torstai 12. syyskuuta 2019

2. inseminaatio


Maanantaina koitti kontrolliultra, missä varmisteltiin, paljonko niitä munasoluja oli lopulta kasvamassa. Nyt minulle vasta selvisi, että pelkona oli, että niitä olisi kasvamassa enemmän kuin 2. Tämän takia siis tuli seksikieltokin, jos munasoluja olisi yhtäkkiä ollutkin hirveä määrä. Perjantain ultrassa jäin siihen käsitykseen, että vain kaksi varteenotettavaa oli kasvamassa ja kielto hieman hämmensi. Ja taidettiin jättää noudattamatta kieltoa tästä syystä, hups. Maanantain ultrassa löytyi edelleen vain 2 isompaa yksilöä, joten seksikielto peruttiin ja lähdettiin suunnittelemaan inssiä. Follit olivat tällöin 15-16mm, joten Gonal-f:ää saisin pistää vielä maanantaina ja Ovitrellen saisin tuikata tiistai-iltana. Inseminaatio varattiin torstaiksi.

Keskiviikko-iltana eli päivä Ovitrelle pistoksen jälkeen alkoi todella selvät ovulaatio-oireet. Vähän veristä vuotoa ja aivan järkyttävä turvotus ja koko oikea puoli vatsasta tuntui olevan melkein kuin krampissa. Vähän huolestuin, että irtosivatko munasolut kypsinä ja kuinka kävisi inssin ajoituksen kanssa. Tuntui, etten saanut koko yönä unta, kun jännitin torstain inssiä.

Aamulla mies kävi suorittamassa oman osuutensa ja minun aikani oli vasta myöhemmin päivällä. Vastaanotto ei ollut onneksi kovin myöhässä ja pääsin melko nopeasti sisälle saavuttuani vastaanotolle. Lääkäri kyseli kiertojen pituuksista, mikä oli jotenkin kummallista tässä yhteydessä. Miehen näytteestä keskusteltiin ja se oli oikein hyvä, jopa parempi kuin viimeksi. Kerroin myös, että eilen tunsin hyvin selvät ovulaatio-oireet, joten epäilin ovulaation jo tapahtuneen. Viimein pääsin ultrapöydälle ja selvisi, että toinen munasoluista näyttäisi  jo ovuloituneen ja toinen vaikuttaisi olevan juuri ovuloitumassa. Eli kuulostaisi oikein hyvältä, että munasolut irtoavat eri aikaan ja näin ollen siittiöt kohtaisivat kaksi eri vaiheessa olevaa munasolua. Jospa toinen kelpaisi hedelmöitettäväksi. Ja mielellään vain toinen :D
Ultran jälkeen tehtiin inseminaatio ja tällä kertaa se tehtiin paljon nopeammin kuin viimeksi. Edellinen lääkäri ruiskutteli siittiöt hyvin rauhallisella tahdilla ja tämä lääkäri laittoi ne mielestäni todella nopeasti.

Toimenpiteen jälkeen keskusteltiin jatkosta, jos tämä kierto ei taaskaan tuota haluttua lopputulosta. Kerroin, että toivoisin, että siirtyisimme tämän jälkeen IVF –jonoon. Lääkäri muistutti, että jono on todella pitkä, mihin kerroin tietäväni, että se on 5 kuukautta. Olen siis varautunut odottamaan. Perustelin vielä päätöstäni, että jos jäisin vielä odottamaan kolmannen inssin ja se päättyisi taas negaan ja pääsisimme vasta sen jälkeen jonoon, niin tulemme olemaan niin lähellä kesäsulkua, ettei pääni kestä jos vasta vuoden päästä tästä päivästä ryhdyttäisiin tosi toimiin. ”Ai sä koet sen noin” oli lääkärin vastaus. Joo kyllä koen. Ilmeisesti tämä kuitenkin sopi ja, jos tämä päättyy taas huonosti, niin soitan menkkojen alkaessa ja pääsemme jonoon. Myös letrot mahdollisesti saan, vaikka tämä lääkäri ei niiden kannalla kovin vahvasti tuntunut olevan. Nekin kyllä pitäisi järjestyä, jos vain lupaan pitää taukokiertoja. Alleviivasi vielä sitä, että jonossa oloaikana ei yleensä tehdä mitään hoitoja, joten siksi letroihin suhtauduttiin näin.

Mutta nyt voi hetken iloita. J Inseminaatio on takana ja tarjolla on kaksi ehdokasta.
Voi kun meille nyt suotaisiin yksi hedelmöittynyt yksilö, joka jaksaisi kasvaa vauvaksi asti.

6 kommenttia:

  1. Jes, kiva kuulla, että inssi päästiin toteuttamaan! Ja vielä kaksi potentiaalista yksilöä!
    Kovasti hyvää mieltä ja tsemppiä piinapäiviin <3 Niin toivon, että tämä tuottaisi tulosta.

    Vitsi kun mua aina ärsyttää noi lääkärien typerät kommentit asioihin..."ai sä koet sen noin"?? No jos et kokisi sitä niin, niin et varmasti olisi siellä hänen vastaanotollaan...Ääh! Jotkut lääkärit osaavat olla niin tahdittomia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 toivotaan parasta.

      Joo oli jotenkin hassu kommentti. Lääkäri oli tosi nuori ja juuri aloittanut, joten sekin voi selittää outoja kommentteja. Nyt on vain helpottava tunne, että päästään seuraavaksi jonoon. En jaksa uskoa, että 3. Inssi olisi joku ihme pelastus, joten mieluummin seuraavaksi eteenpäin, vaikka odottamaan joutuukin.

      Poista
  2. Mahtavaa, nyt toivotaan että jompi kumpi hedelmöittyy ja kiinnittyy <3

    VastaaPoista
  3. Hei, Onnea piinapäiviin :) Saanko kysyä missä päin suomea olette hoidoissa? Tuo 5kk jono mietityttää.. meilläkin ivf hoidot olisi tarkoitus aloittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos :) Käydään hoidoissa pääkaupunkiseudulla. Missäpäin te? Oletteko te jo päässeet jonoon vai juuri menossa kuten me? :)

      Poista