torstai 28. helmikuuta 2019

Mateleva viikko

Tuntuu, että tämä viikko on madellut eteenpäin, kun odotan niin kuumeisesti perjantaista lääkäriä ja ovulaation ajankohtaa. Onneks töissä painavat edelleen työkiireet, joten muuta ajateltavaa sentään löytyy, mutta aika tuntui välillä pysähtyneen. Onneksi lääkäri koittaa kuitenkin jo huomenna.

Terolutit pitäisi hakea nyt valmiiksi, kun viimeksi olisi tullut kiire niiden saamisen kanssa, kun meidän lähiapteekissa ei sitä ollut saatavilla. Isommista apteekeista löytyy varmasti varmemmin, niin pitäisi vain muistaa poiketa hetimmiten.

Akupunktio aika olisi ollut myös perjantaina, mutta sen peruin jo hyvän aikaa sitten, kun edellinen kerta tuntui vähän huijaukselta. Puoli tuntia ja kaksi neulaa täydellä hinnalla ei vain ole kovin hyvä diili. Voi olla, että käyn akupunktiota vielä myöhemmin testaamassa, mutta se on sitten jossain aivan muualla. Valitsin paikan missä kävin sillä perusteella, että nettisivut olivat hyvät ja hoitohuone oli kivasti sisustettu omahuoneensa. Monessa autentisemmassa paikassa, kun hoidot tunnutaan tehtävän verhojen takana ja yksityisyyttä ei samalla tavalla ehkä olis, kun toiset asiakkaat kuulisivat omat lapsettomuus jutut. No enpä selvästi valinnut oikein ja oikeilla kriteereillä. Ensi kerralla sitten toisaalle, jos asiasta vielä innostun.

Viime syksynä koin todella raskaana tämän lapsettomuuden ja jatkuvat pettymykset. Ei sillä, että se tuntuisi nyt yhtään paremmalta, mutta huomasin potevani jonkinlaista kisaväsymystä jatkuvasta epäonnistumisesta. Tähän päälle sattui myös muiden raskausuutisia, jotka valitettavasti tuntuivat todella pahalta ja epäreilulta. Tällöin myös pohdin, että osa uutisista tuntui niin pahalta, koska en ollut osannut varautua niihin lainkaan. Joten päätin tehdä "katkeruuslista". :D Älkää ottako liian tosissanne. Katkeruuslistalle listasin lähipiirini henkilöt, joiden "pelkään" tulevan raskaaksi ennen minua. Pelätä on väärä sana, mutta jotain sinne päin. Jo pelkän listan tekeminen helpotti minua suuresti ja se auttoi valmistautumaan siihen, että näiltä henkilöiltähän varmasti tippuu raskausuutisia. Nyt sainkin tiedon, että yksi listani henkilöistä on raskaana ja uutisen vastaanottaminen oli jotenkin paljon helpompaa, kun olin asian jo tavallaan käsitellyt :D. Älkää pitäkö ihan vinksahtaneena. Eikös kaikki oloa helpottavat keinot ole sallittu :D

Kevät tuntuu olevan jo kovin ovella ja huomaan, että raskauden ja keskenmenon fiilikset voimistuvat aina näin vuosipäivän lähettyvillä. Jotenkin keväiset asiat saavat mielen palaamaan kahden vuoden takaisiin tuntemuksiin. Raskaus fiilis ei tunnu lainkaan hyvältä, koska enhän minä nyt ole raskaana. Keskenmenon fiilikset taas eivät tunnu missään tilanteessa hyvältä. Siitäkin on kohta kaksi vuotta aikaa ja tämän jälkeen en ole uudelleen raskautunut. Oma ymmärrys ei riitä, miten se oli silloin mahdollista ja miten onnistumista ei ole tapahtunut uudelleen. Edelleenkin tuo kokemus saa palan kurkkuun, joten sen jättämät arvet ovat todella syvät. Pää ei kyllä kestä enää toista kahta vuotta. Onneksi vaihtoehtoja on vielä jäljellä ja kohta on aika niihin turvautua.

Odotan kovasti kierron tuloksia ja, että pääsemme testaamaan tämän irrotuspiikin kunnolla. Jos tärppiä ei tule, niin uskon että on helpompi siirtyä taas eteenpäin, kun tämäkin kokeilu on takana päin.

Tulipa vähän hyppelevä teksti, kun kiireen takia tuli kirjoiteltua monessa osassa.

Pitäkää peukut pystyssä, ovuloin pian ja nyt yrityksen tielle ei tule esteitä :D

-Emma


4 kommenttia:

  1. Kuulostaa kyllä tosiaan toi akupunktio homma vähän huijaukselta, jos puolelta tunnilta ja parilta neulalta velottanu täyden hinnan :o tuolla tavalla asiakkaat vaan katoaa!

    Mä en ainakaan pidä sua yhtään vinksahtaneena, kuulostaa hyvältä tunteiden käsittelykeinolta tuollainen listan tekeminen :) ja yleensä asioiden ja tunteiden kirjoittaminen ylös auttaa, niin miksei just tuossakin asiassa!

    Tsemppiä tulevan vuosipäivän kanssa <3 nostattaa varmasti tunteita pintaan. Munkaan kaaliin ei kyllä vaan mahdu, että miten se tärppi on silloin teille tullut mutta ei enää sen jälkeen! On kyllä naisen kropan toiminta kummallista :( toivottavasti tuo irrotuspiikki toisi nyt toivotun tuloksen!! Täällä kova tsemppaus päällä sun puolesta!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vähän hukkaan olisi mennyt tuo akupunktio kokeilu. Varmasti kyllä ihan mielenkiintoista olisi käydä jossain muuallakin, mutta luotetaan tää kierto nyt lääketieteeseen.

      Hyvä jos ei kuulostanut kovin pahalta katkeruuslistani :D niin kuin sanoit niin asioiden ylös kirjoittaminen kyllä auttaa. Ja rakastan muutenkin listojen tekemistä.

      Kiitos tsempeistä <3 luulen että tuo vuosipäivä taas vähän kolahtaa, kun jopa tietyt kevään elementit palauttaa muistoja mieleen.
      Ihana kun toivot siellä parasta <3

      Voimia odotukseen siellä <3 hyvä että siellä pitäisi kaikki olla nyt hyvin!

      Poista
  2. Minä mietin ihan päässäni aina etukäteen, että kuka tutuista ilmoittaa seuraavaksi olevansa raskaana. Siihen osaa sitten jotenkin suhtautua kun sen asian on jo käsitellyt. Ja kun miettii jo etukäteen, että tää on ihan pirun epäreilua, niin jotenkin sitä saa sitten pidäteltyä ne kyyneleet siinä itse tilanteessa, kun raskausuutiset kerrotaan...ei ole ollenkaan kieroa ajattelua!

    Paljon voimia vuosipäivän käsittelyyn <3 :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tästä ajatuksesta saa muutkin kiinni. Kyllä se asiaan valmistautuminen vähän helpottaa, vaikka ei se silti helppoa ole. Somesta uutisten lukeminen on paljon helpompaa kun ei tarvitse miettiä omaa reaktiotaan niin tarkasti. Tuo naamatusten uutisten vastaanotto onkin sitten paljon vaikeampaa.

      Poista