perjantai 10. elokuuta 2018

Pieniä askeleita


Viimeksi pohdin julkiselle puolelle hakeutumista ja emmin oikeaa ajankohtaa. On todella vaikea selittää, miksi avun hakeminen tuntuu niin isolta askeleelta. Kai sitä joutuu eri tavalla myöntämään kärsivänsä lapsettomuudesta.

No joka tapauksessa sitten rohkaistuin ja sain soitettua terkkariin ja ensimmäinen lääkärikontakti aika on nyt kalenterissa. Siihen on vielä useampi viikko aikaa ja tästähän syntyy vain lähetteitä jatkohoitoihin, joten tyhmä ajatus minulta, etten olisi tätä vieläkään varannut.

Miehen ei ole välttämätöntä tulla mukaan edes tälle käynnille, joten senkin osalta oli helppo mennä vain minun kalenterin mukaan. Toivottavasti lääkäri on samaa mieltä, että minun paikalla olo on tarpeeksi. 

Kertokaahan te joilla on kokemusta kunnan lapsettomuushoidoista, niin oliko ensimmäisellä kerralla mitään perustietoja ihmeellisempää?

Olen kyllä taas astetta rauhallisempi, kun tietää, että asiat lähtevät kunnankin kanssa kohta eteenpäin. Kummallisia kynnyksiä välillä vain mielessäni näiden edistäminen. :D

Tuntuu hassulta, kun kalenteri on yhtäkkiä täyttynyt terveydenhuollon varauksista. Olen aika perusterve ollut koko ikäni, joten lääkärissä on tullut harvemmin käytyä. Nyt kalenteri tuntuu kuitenkin olevan täynnä vaikka mitä aikoja. Tuleepahan tehtyä ainakin perusteellinen terveystarkastus tässä syksyn mittaan.

Seuraavaksi luvassa olisi työterveyshoitajan tapaaminen, tästä en nyt usko saavani mitään, mutta kai sielläkin täytyy välillä pyörähtää. Sitten ensitapaaminen kunnan lääkärin kanssa lapsettomuudesta ja tämän jälkeen olisi papakoe tulossa. Aika paljon saa töissä selitellä poissaoloja, hups. :D Ja lisää on varmasti tulossa.

Olen nyt yrittänyt tunnollisesti muistaa lisäravinteet tässä kierrossa. Ihan  joka päivä en ole kaikkea muistanut/jaksanut kun tuntuu, että niitä on aikamoinen kasa. Vehnänalkioöljyä ostin nyt myös tabletti muodossa, kun se öljy on välillä työlästä. Samasta syystä macajauhe jää välillä välistä, kun se vaatii jogurtin tai smoothien, että sen saa alas. Sorruin myös ostamaan rautatabletteja, mikä ei välttämättä ollut kovin fiksua tai suositeltavaa. Perustelin nyt itselleni, että kun menkat on niin kovin runsaat niin voin menkkojen aikana ottaa vähän rautalisää. Olenkohan ihan hölmö? :D Tietysti riskinä on, että ferritiini arvot väärentyvät, jos ne arvot käyn lähiaikoina ottamassa. Taidan jättää verikokeet suosiolla kunnan lääkärikäynnin jälkeen, niin tiedän pääsenkö kunnan kautta ottamaan verikokeet vai menenkö omaan piikkiin.

Tällainen tämä pieni vitamiinivälipalani on. :D




Hauskaa viikonloppua! 

-Emma


2 kommenttia:

  1. Hienoa että asia etenee :) Meillä oli ekalla käynnillä ihan niiden esitietojen läpikäymistä ja tehtiin suunnitelma mitä tutkimuksia tarvii vielä tehdä. Molemmat käytiin esim verikokeessa käynnin jälkeen. Ja sit sillä ekalla käynnillä tehtiin mulle myös ultratutkimus, että miltä näytti siinä kierron vaiheessa yms ja sainkin sitten heti Terolutit kun näytti ettei menkat olis ihan hetkeen tulossa itekseen. Eli mitään kovin ihmeellistä ekalla kerralla mutta ei mikään turha käyntikään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei! Yllättävän konkreettisia asioita. Oletin, että siellä juteltaisiin mukavia :D. Katsotaan onko siitä nyt sit kuitenkin haittaa ettei mies pääse mukaan. Mutta kiva tietää, että asiat lähtevät nopeastikin siitä etenemään! Kiitos <3

      Poista