tiistai 14. elokuuta 2018

Ei tarvitse enää arvailla


Tässä kierrossa on käytössä Clearbluen ovulaatiotestit, joten eipä tarvitse enää arvailla tulosta. Aloitin tänään jo sillä testaamaan, vaikka en uskonutkaan, että se vielä edes vilkkuisi. Tänään vain oli aamulla hyvin aikaa aloittaa uudella laitteella testaus, niin menee sitten muina aamuina helpommin, kun homma on tuttu.  Eipä vielä vilkkunutkaan hymynaama ja näytti tyhjää ympyrä . Vertailuksi tein myös One stepin testin, niin voin sitten seuraavassa kierrossa mennä mahdollisimman pitkään niillä ja lähinnä sitten varmistaa ovulaation ajankohdan. Hyvin hyvin haaleaa viiva oli.

Ai että olin onnellinen tuosta testistä. Ei arpomista, ei vertailua. Selkeä negatiivinen. Kuinka helppoa! J Harmittaa, etten ole aikaisemmin investoinut kyseiseen testiin.
Nyt vain jännittelemään, milloin saan vilkkuvan hymynaaman ja milloin peräti pysyvän hymynaaman. Olen jotenkin alkanut epäilemään, kuinka usein minulla on ollut ovuloimattomia kiertoja, kun katselin vanhoja kuvia testeistä. Vaikuttaa, ettei kovin selkeitä positiivisia ollut. No mutta tällä kertaa ei tarvitse arpoa. J

Jännittävää J Saa nähdä mihin päivään se ovulaatio sitten osuu.

-Emma

4 kommenttia:

  1. Hei, olipa kivaa, että löysin blogiisi! :) Olen joskus aiemmin täällä käynyt lueskelemassa, mutta en tullut lisänneeksi listalle. Nyt täytyy lisätä :)

    Edellisessä postauksessa mietit ensikäyntiä. Minä otin miehen matkaan, kun niin oltiin etukäteen toivottu/pyydetty. Meidän ensikäynti täällä kotikaupungissa kesti jonkun vajaan tunnin... kummankin tiedot käytiin aika tarkasti läpi, minulle tehtiin sisätutkimus ja molemmille määrättiin kokeita (minulle verikokeita ja miehelle siemennesteanalyysi). Noista kokeista ei löytynyt mitään syytä lapsettomuudelle ja meille suositeltiin suoraan IVF-hoitoa (yritystä takana yli 3 vuotta). Niinpä saatiin sitten lähete naapurikaupunkiin hedelmöityshoitojen suunnittelukäynnille. Siellä taisi vierähtää useampi tunti, kun käytiin läpi tarkasti IVF-hoidon eteneminen, meidän mahdollinen hoitoaikataulu ja allekirjoitettiin sopimuksia/suostumuksia. Siitä se sitten lähti etenemään :) Olen kirjoittanut blogiini hoitojen etenemisestä tarkemmin, jos kiinnostuit :)

    Ja jep, clearbluen testit on todellakikn hintansa arvoisia! Ei tarvitse käännellä ja väännellä ja miettiä onko viiva tummempi kuin edellisenä päivänä.

    Mielettömän paljon tsemppiä jatkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit munkin blogiin :) sun matkaasi olenkin seurannut jo ennen plussaa ja olen saanut paljon vertaistukea ja tietoa sun blogista :) on myös ihana lukea, että onnelliset loput ovat mahdollisia :)

      Hassua kun ajanvarauksessa olivat sitä mieltä, että voin hyvin tulla yksin ensimmäisellä käynnille. Täytyykin pohtia tuota vielä uudelleen. Jännittää kyllä, että minkälaista apua meille tarjotaan.

      Täällä jatkuu hymynaamat metsästys :)

      Voimia odotukseen. Aika menee niin nopeasti että teillä on kohta jo pieni sylissä <3

      Poista
  2. Mä kyllä myös niin liputan ton digiovistestin puolesta! Olkoonkin että oli hinnakas mutta oli sen arvoinen kun yritti päästä kärryille kierrostaan. Lopulta ei sitten tuota digiä enää tarvinnutkaan :) Toivottavasti saisit vilkkuva hymynaaman pian ja sitä myötä pysyvän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan paras ostos kyllä! Harmittaa että olen tuossa kohdassa aikaisemmin säästellyt. Hyvä että edes nyt, niin on sitten julkisellekkin varmempaa tietoa kerrottavana :)

      Alkaisipa pian Vilkkumaan :)

      Kuinka paljon ennen pysyvää hymynaamaa nuo yleensä alkavat vilkkumaan? Sulla on varmaan hyvää tilastoa asiasta :)

      Poista