torstai 1. helmikuuta 2018

Pettymys

Tänään ne sitten alkoi. Menkat. Tai oikeastaan jo eilen illalla huomasin, mitä on tulossa. Olin ihan varma, että ne alkaisivat vasta lauantaina. Olen siis todennäköisesti tulkinnut ovulaation ajankohdan väärin. Tavallaan se lohduttaa, jos on vain kyse siitä, että ajoitettiin läheisyyshetket hieman liian myöhään. Eikä siitä, että kaikki olisi tehty nyt ”täydellisesti” ja ei vain kuitenkaan onnistu. Eli seuraavassa kierrossa, kun viiva alkaa vahvistumaan täytyy heti ryhtyä kunnolla hommiin eikä säästellä. :D

Olin eilen illalla ihan rikki tästä epäonnistumisesta. Ja kyllä se vieläkin ketuttaa. Tässä epätoivon keskellä eniten helpottaa, kun saa tehty jonkalaisen taistelusuunnitelman, millä lähteä seuraavaan kiertoon. Suunnitelma on nyt seuraava:

v  Painonpudotus (Muutama liikakilo löytyy, josta olisi ihan kiva muutenkin päästä eroon. Tavoitteena kuitenkin varmistaa ovulaation onnistuminen.)
v  Osta uusi kuumemittari, joka näyttää asteet kahden desimaalin tarkkuudella
v  Raskaus monivitamiinien jatkaminen
v  Greippimehu kierron alusta ovulaatioon asti
v  Osta ovulaatiotestejä
v  Magnesium

Kokeiluun:
v  Gelee Royale 500
v  Maca-jauhe
v  Sinkki

Kolmea viimeistä on suositeltu muissa blogeissa ja keskustelupalstoilla eli niiden mahdollisesta avusta ei ole mitään tieteellisiä julkaisuja. Enkä tässä vaiheessa sellaista tarvitsekaan, kun haluaisin selvitä tästä taistosta luomuna. Lähinnä tämä luo uskoa itselle, että meillä on mahdollisuus tässä uudessa kierrossa. Gelee Royale 500, Maca-jauhe ja Sinkki lähtivät tilaukseen vasta tänään joten niiden saapuminen ja aloitus menee ensi viikkoon. Ehkä niistä ehtii silti olemaan pieni apu tähän kiertoon. Ovat ainakin valmiina sitten seuraavaan kiertoon.


Toiseksi viimeinen kierto ennen vuoden täyteen tuloa yrittämisessä lähti nyt käyntiin. Mahdollisuus saada vauva 2018 käy siis vähiin…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti