maanantai 16. marraskuuta 2020

Miten menee?

Miten täällä menee? No itse asiassa tosi hyvin. :)

Alun pahoinvointi on takana päin ja olo on tosi normaali. Oikeastaan niin normaali, ettei minulla ole sellainen olo, että edes olisin raskaana. Jaksan taas käydä pitkillä kävelyillä ja olo on tosi energinen. Jotenkin mielikin alkaa uskomaan, että olen vihdoin raskaana ja kaikki näyttää toistaiseksi oikein hyvältä, että keväällä meitä on kolme.

Vauvan tuloon valmistautuminen on alkanut myös pikkuhiljaa kodin sisustamisella ja turhan tavaran viemisellä kierrätykseen. Ensimmäiset vaatteetkin uskalsin tilata. <3 Kovasti tekisi mieli tilailla enemmänkin, mutta yritän malttaa mieleni rakenneultraan asti. Odotan rakenneultraa todella paljon ja sitä, että saisimme varmuuden, että kaikki on hyvin. Mieli on kuitenkin melko levollinen <3

Ensimmäinen sokerirasituskin on läpäistynä ja ainakaan vielä ei ole raskaus diabetestä. Toinen seulonta on edessä sitten myöhemmin ja vähän jännittää läpäisenkö sitä. Paastoarvo oli sen verran korkea, että vähän huolettaa kohoaako se sitten ensi kerralla yli viiterajan. Nyt kun pahoinvointikin on ohi, niin nyt täytyy taas kiinnittää enemmän huomiota ruokavalioon ja liikuntaa. Sen enempää ei itse voi asialle tehdä. Mistään järkyttävistä mielihaluista en ole toistaiseksi kärsinyt ja normaaliruoka tuntuu oikein hyvältä. Välillä on tullut kyllä herkuteltua, kun taas kaikki pysyy alhaalla. Silti eniten minun on tehnyt mieli salaatteja ja smoothieita. :D Haluaisin sellaisen kaupan salaattibuffetin kotiin. :D Salaatit ovat kuitenkin jääneet vähän vähemmälle, kun pitää sitä muutakin ruokaa syödä. 

Painoa olen napannut sellaiset pari kiloa, ettei tässä todellakaan pelkällä salaatilla ole eletty. Painonnousu ei varsinaisesti ahdista, mutta en haluaisi sitä kerätä herkkujen takia. Joten olisi varmasti hyvä noudattaa tuota mielitekoa salaatin suhteen useamminkin. :D

Täällä siis kaikki hyvin. :) Nautin tästä ajasta ihan suunnattomasti.  <3

10 kommenttia:

  1. Ihania kuulumisia! Kiitos niistä! Käyhän lukemassa myös mun kaksi viimeisintä postausta. Kirjoitin sunnuntaina kerralla pari.

    VastaaPoista
  2. Hei Emma. Kiitos blogistasi ja onnea raskaudesta! Itse koin juuri kemiallisen raskauden ensimmäisestä IVF-hoidosta. Harmittaa kovasti, mutta tiedän myös sydämessäni, että tulemme vielä onnistumaan. Jo kertaalleen onnistuminen luo vielä lisää toivoa, vaikka se on ollut lapsettomuusmatkassamme koetuksella.. Olisin tiedustellut missä kävit akupunktiossa onnistuneen hoidon aikana? aion myös kokeilla sitä ehdottomasti ja muitakin kertomiasi vinkkejä, kiitos niistä. Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 ja kiva kuulla, että olet jaksanut blogiani lukea.
      Pahoittelut kemiallisesta :( Se on tosi harmillista, kun raskaus ei alakaan, mutta myös toivoa herättävää, että pieni alku on jo ollut. Meilläkin onnistui sitten heti kemiallisen jälkeen. Toivottavasti myös teillä. <3

      Akupunktiota suosittelen kyllä ehdottomasti kokeilemaan. Paikkoja on ihan mielettömän paljon, joten suosittelen googlailemaan itselleen sopivalla sijainnilla olevaa paikkaa. Itse löysin yhden kätilön joka teki akupunktiohoitoja Helsingin keskustan lähettyvillä ja hän oli nimenomaan erikoistunut lapsettomuuteen. Hänellä ei vain silloin ollut oikeaan kohtaan aikoja, joten päädyin toiseen paikkaan. Rohkeasti vain kokeilemaan. :)

      Poista
  3. Mitä sinne kuuluu? Täällä malttamattomana odotellaan ultrakuulumisia :D toivottavasti kaikki hyvin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä <3 Pahoittelut ettei kuulumisia ole oikein tullut päivitettyä. Jostain syystä tästä onnesta on vaikeampi kirjoittaa tai ainakin vertaistuen tarve on muuttunut.

      Kaikki on kuitenkin tosi hyvin. :) RU oli meillä viime viikolla ja siellä oli kaikki kuten pitää. Mikä helpotus <3 Yritän saada lähiaikoina kirjoitettua kuulumisia tarkemmin. :) Mutta tosi hyvin menee ja pienen liikkeet tuntuvat ja maha pyöristyy.

      Miten siellä menee? Kuinka oot voinut? Siellä ollaan jo "turvallisilla" viikoilla ja raskaus alkaa olemaan loppupuolella. Jännittävää :) Onko äitiyslomaan enää pitkä aika?

      Poista
    2. Ihanaa että ultrassa kaikki hyvin! Ja muistan sen helpotuksen tunteen myös, kuitenkin yksi tärkeä virstanpylväs taas saavutettu <3 nautihan raskauskuplasta ja pyöristyvästä vatsasta ja vauvan kasvusta. Musta tuntu et maha kasvoi joka päivä tuon ru:n jälkeen :D ja samalla vauvan liikkeet kävi koko ajan selvemmiksi ja niitä tuntui enemmän.

      En osaa tietenkään täysin kuvitella miltä tuntuisi kirjoittaa pitkän ajan jälkeen onnesta. Kuitenkin mua esim. kiinnostaisi lukea sun ajatuksista ja tunteista mitä raskaus nyt lapsettomuuden jälkeen on tuonut, onko tämä ollut sitä mitä oli kuvitellut/haaveillut, vauvahankinnoista, ajatuksia synnytyksestä ja toiveista siihen liittyen, vauvanhuonepostaus jne. :) nämä siis yleisesti myös kiinnostaa nyt aiheena, eikä kaikilla tietenkään ole kaikista näistä juuri sanottavaa :)

      Täälläkin menee hyvin ja rv31 menossa eli ei tosiaan kovin kauaa enää! <3 silti sekä rauhallisin mielin ja jännityksellä odotan mitä loppuraskaus tuo. Myös synnytys ja kaikki vauvan hoitoon liittyvä on nyt ollut mielessä aiempaa enemmän. Suurimmat hankinnat myös jo tehty mutta huonetta saisi alkaa seuraavaksi laittaa kuntoon :) Huh, silti tuntuu et paljon pitäs vielä saada aikaan ennen pienen saapumista ja äitiysloman alkuun suunnilleen kuukausi. Ihaninta on että rakkaus vauvaan on jo suuri <3

      Poista
    3. Tuntui kyllä tärkeältä etapilta, vaikka toki tässä on vielä puolet jäljellä. Vatsa tosiaan tuntuu alkavan nyt kasvamaan ja on niin helpottavaa kun liikkeet tuntuu säännöllisesti.

      Täytyy tässä aktivoitua ja jakaa teillekin meneillään olevia tunnelmia paremmin. :)

      Ihana kuulla, että siellä on kaikki hyvin <3 Itselle vielä synnytys on hyvin ylätasolla oleva ajatus, mutta se ei ole vielä jotenkin konkretisoitunut. Samoin vauvan hoitoon liittyvät asiat ovat vielä aika ylätasolla. Uskoisin, että näitä osaa paremmin ajatella kun mennään vähän pidemmälle. Ihanaa joulua sinne vauvamasun kanssa. <3 Tätähän tässä on joka joulu niin toivottu <3

      Poista
  4. Siellä sujuu kaikki niin hyvin, ihanaa! Milloinka teillä on rakenneultra? Salaattibuffan hinku kuulostaa niin tutulta, täällä myös salaatti ja kaikki raikas, kuten kylmät appelsiinit ja smoothiet, maistuu. Olen ottanut missioksi etsiä Helsingin parhaan salaattilounaan, kun ei oikein muuta tee mieli ja iltaisin ei pysty mitään isoa syömään muutenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakennaultra oli viime viikolla ja huh kun tuli sitä jännitettyä, mutta kaikki oli onneksi juuri niin kuin pitää <3

      Olen niin onnellinen teidän puolesta <3 teillä varmaan nt-ultra koittaa pian joulun jälkeen? Nämä pyhät onneksi yleensä menevät aika nopeasti, joten se on pian käsillä. :)
      Voi kun löytyisi vielä joku salaattien kotiinkuljetus palvelu, niin sitten olisi täydellistä. :D Oma tekemät eivät ole yhtä hyviä. :D

      Poista