keskiviikko 26. elokuuta 2020

Virallinen testipäivä

Virallinen testipäivä on täällä ja klinikalle sai ilmoittaa ihanaakin ihanamman tuloksen: Raskaana.

Oikeasta testi on tehty 1 päivää ennen virallista testipäivää ja ihmetys oli kyllä suuri, kun Clear blue näytti tuloksena 3+. 

Olin varma, että tässä kohdassa tulos olisi vielä 2-3 viikkoa. Viimeksi kemiallisen kanssahan sain pari päivää myöhemmin tulokseksi Raskaana 1-2, joten arvot ovat ainakin tällä hetkellä ihan eri lukemissa kuin viimeksi.

Oltiin miehen kanssa niin innoissaan kun tulos pärähti näyttöön. <3 

Klinikalle on nyt tosiaan ilmoitettu tulos ja saimme sieltä aivan ihanan onnitteluviestin. Ihan liikutuin ja muutama kyynelkin taisi vierähtää. :D Olisiko nämä niitä kuuluisia "hormoonit" oireita :D

Saimme myös ajan varhaisultraan ja se on 3 viikon päästä. KOLMEN viikon päästä. :D Tuntuu aivan ikuisuudelta odottaa tämä aika. Mitenköhän voisi seuraavat 3 viikkoa kääntää ajatukset pois tästä.

Nyt kun kyseessä on lääkkeellinen kierto, niin lääkkeet tuntuvat minulla ainakin pitävän vuodon pois, vaikka jotain kamalaa tapahtuisi. Pelottaakin, että elän 3 viikkoa tässä kuplassa ja sitten saisimme huonoja uutisia. Tai sitten saamme hyviä uutisia, ehkäpä ei auta maalailla piruja seinille vaan vain kiltisti odottaa.

Onneksi jonkin verran on ilmaantunut oireita, vaikka melko maltillisia ne ovatkin toistaiseksi. Rinnat ovat kipeät, tosin eivät lainkaan samalla tavalla kuin mitä oli silloin ensimmäisessä raskaudessani, mikä meni kesken. Minulla on koko ajan nälkä, jopa yöllä ja heti herätessäni, mikä ei ole minulle lainkaan tyypillistä. Nälkä vaivaa kyllä pitkin päivääkin säännöllisin väliajoin. Ongelma on vain, ettei mikään meinaa maistua. Ruuan saa kyllä alas, kun alkaa vain syödä, mutta mitään ei tee mieli. Ja minähän rakastan ruokaa ja minun tyypillisesti tekee aina jotain mieli. :D Aamuisin on myös pahaolo ja etoo. Varsinkin jos ei HETI herättyä syö. Kahvi alkoi tökkimään jo tosi aikaisessa vaiheessa ja sen juonti on vähentynyt 0,5-1 kupilliseen päivässä. Eli ehkä minulla siis on jotain raskausoireita, vaikka en meinaa sitä itse uskoa. :D

Neuvolaan en ole vielä uskaltanut soittaa, kun pelkään, että joudun soittamaan taas, että aikaa ei sittenkään tarvita. Olisin halunnut odottaa varhaisultran ohi, mutta se menee sen verran pitkälle, että ehkäpä se on vain aikaisemmin varattava. 

Pysy pieni matkassamme <3

8 kommenttia:

  1. Minulla meni ihan kylmät väreet tätä lukiessa <3 En meinaa pysyä housuissani teidän puolesta! :D Voin vaan kuvitella, kuinka pitkältä se 3 viikkoa tuntuu tässä vaiheessa...voithan aina mennä tässä välissä verikokeeseen tsekkaamaan raskaushormoonin. Mulla ainakin ne säännölliset verikoe arvot auttoi pysymään selväjärkisenä varhaisultraan saakka.. :D

    Kunpa ei ainakaan se etova olo alkaisi pahentumaan ja pysyisi pahoinvointi poissa! Päivittelehän raskausoireitasi, minua ainakin kovasti kiinnostaa miten olot kehittyvät :)
    Oletko käynyt vielä akupunktiossa?
    Milloin sinulla olisi laskettu aika?

    Olen niin kovin onnellinen puolestasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä <3

      Olen kovasti harkinnut nyt tuota verikoetta, kun kovin pitkältä tuntuu tämä aika ja epäilyttää, että onhan kaikki varmasti hyvin. Pitäisi vain käydä omakustanteisesti ja näyttäisi olevan jotakuinkin 50€, niin olen tässä vaiheessa epävarma että pitäisikö rahaa säästää jo muihin juttuihin. Toki mielenterveydestä se on pieni hinta :D

      Niin hullulta kuin kuulostaakin, niin odotan kyllä että raskausoireita ilmenisi enemmän. Luulen että se helpottaisi mieltä, vaikka tämä toive jossain kohdassa varmasti kaduttaakin. :D

      Akupunktiossa en ole nyt enää käynyt. Kävin viimeisen kerran alkion siirron jälkeen. Kävitkö itse kuinka pitkälle akupunktiossa?

      Jos nyt oikein lasken, niin laskettu aika olisi varmaan heti toukokuun alussa. Niin hullua ajatella, että saanko todella alkaa laskemaan raskausviikkoja ja odottaa laskettua aikaa. En pysty uskomaan tätä <3

      Ihana kun myötä elät <3 nyt vain toivotaan että kaikki menee loppuun asti hyvin.

      Poista
    2. Toisilla tietysti hirveen vähän tulee ylipäätään mitään raskausoireita. Ne voi siitä kehittyä vielä suuntaan tai toiseen!
      On muuten 50€ aika kova hinta verikokeesta! Mutta kyllä se ultra sieltä sitten vihdoin koittaa :) Nyt vaan alat uneksiin kaikkea ihanaa vauvoihin liittyvää, jos pahoinvointi alkaa, niin sitten loppuu kaikki uneksiminen hetkeksi :D

      Kävin vielä kerran alkionsiirron jälkeen akuhoidossa ja ajattelin, etten sitten enään mene. Sitten viikolla 6 ja 7 alkoi aivan jäätävä pahoinvointi ja ajauduin takaisin akupuntiohoitoon, joka muuten auttoi ihanasti aina 2 päiväksi sitä pahoinvointia. Sitten menin loppuraskaudesta vielä kun synnytys ei vaan halunnut käynnistyä.

      Voi että, kevätvauva <3 Toivotaan, että kaikki menisi hyvin!

      Poista
    3. Joo tuon hintaiseksi se tulee jos lähtee ilman lähetettä testaamaan. Silti kovasti tekisi mieli, niin saisi enemmän tietoa missä mennään.
      Kyllähän tässä mieli on lennellyt jo vaikka missä asti, mutta välillä järki pistää vastaan, että on vielä niin aikaista haaveilla. Pelottaa niin paljon, että tämä otetaan meiltä pois.

      Tuo akupunktio on kyllä mielenkiintoinen homma ja kovasti pohdin, että olisiko se todella voinut olla se meidän puuttuva palanen. Toistaiseksi en ajatellut enää mennä, mutta eipä sitä koskaan tiedä jos ilmenisi taas tarvetta johonkin vaivaan.

      Kevätvauva kuulostaa niin ihanalta ajatukselta, että halkean <3

      Poista
  2. Edelleen niin iloinen teidän puolesta! <3 Mä kävin omakustanteisesti 2 krt hcg-mittauksessa, kun oli vaan niin iso huoli alussa. Et ymmärrän ton et sitä haluais paljon oireita että sais luottoa raskauteen. Mulla oli ihan samaa ja oireet oli lieviä ja tuntu ettei niitä ole juuri ollenkaan, vaikka olihan niitä aika pian ensimmäisten viikkojen aikana kun vaan miettii, esim. rintojen kipu ja kasvaminen, yöllinen pissahätä, jatkuva nälkä ja ilman nouseminen ylös/röyhtäily, kasvanut väsymys/saamattomuus, ja vasta rv7 alkoi se lievä pahoinvointi. Olisin myös voinut käydä hampparilla tai pitsalla vaikka joka päivä jos olisin sen sallinut itselleni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana <3
      Kyllähän tuo hcg:n mittaus varmasti vähän rauhoittaisi mieltä, mutta en ole nyt vielä sitä varannut. Tässä on kuitenkin vielä yli 2 kokonaista viikkoa odotella, niin jos ensi viikolla ei oireet vahvistu, niin täytyy kyllä tosissaan harkita.

      Tällä hetkellä on tosi epävarma olo oireista ja tuntuu ettei oikein mitään olisi jäljellä. Nälkä vaivaa kyllä useasti, mutta se alun etova olo on ehkä väistynyt = huolestuttaa. Kahvi ei maistu ja se on ehkä ainoa selkä oire tällä hetkellä. Rinnat ovat arat, mutta en pysty luottamaan, ettei se olisi lugejen aiheuttamaa.
      Kertaakaan en ole myöskään joutunut yöllä heräämään pissalle, mikä tuntuu olevan tosi tyypillinen oire, tämäkin huolestuttaa. Väsymyksestä en ole oikein varma. Aamuisin on vaikea herätä, vaikka on hyvin nukuttu yö takana. Illalla vaivaa välillä väsymys, mutta ei mitään super kovaa. Nyt kun on tätä etätyöskentelyä, niin se varmasti helpottaa myös väsymystä.

      Pelottaa vain todella paljon.

      Poista
    2. Tuo etova olo voi kyllä palata vielä. Mulla aaltoili usein ja välillä oli kahden päivän taukojakin. En muista koska tuo yöllinen pissahätä mulla alkoi mutta ei se plussauksesta alkanut vaan vähän myöhemmin. Mutta oireethan muutenkin on tosi vaihtelevia että mitä tulee ja kuinka vahvoina ja joillain alkaa aiemmin, joillain myöhemmin. Ymmärrän silti huolen kun itelläkin se tosiaan oli. Pitkät viikot mutta toivoa paaljon!

      Poista
    3. Kiitos kun jaksat kannustaa <3. Tämä on vain niin epätodellista, että olen viimein raskaana. On vain todella vaikea luottaa. Tuo aaltoilu on kyllä hyvä muistutus. Nyt juuri koen siitä tuskaa, kun on ehkä se aallon kohta, kun oireet tasaantuvat.
      Mutta huh huh, nämä tuntuvat pitkiltä viikoilta. Onneksi viikonloput menevät ainakin aika nopeasti. :D

      Poista