maanantai 4. toukokuuta 2020

Super pitkä kierto

Hohoijaa taas tämän kierron kanssa!

Lähdin ihan hyvillä fiiliksillä alkion siirron jälkeiseen kiertoon ja annoin itseni uskoa, että alkion siirto voisi onnistua sitten seuraavassa kierrossa. Nimittäin kun ilmoitin negatiivisen raskaustestin tuloksen, sain vastauksen, että seuraavassa kierrossa saa taas ilmoittautua ja sen hetkinen ohjeistus oli, että huhtikuussa hoitoja voisi taas jatkaa. Toki ymmärsin, ettei kukaan pysty tätä korona hommaa ennustamaan ja tämä oli sen hetkinen paras arvaus.

Vaikka tämä kuukausi oli tarkoitus olla yrittämättä, niin tikutin ovulaatiota tässä kierrossa lähinnä siksi, että voisin vähän ennakoida milloin menkat sitten alkaisivat. Olinkin jo varma, että kp 17 olisi ollut ovis, kun testi tummui sen verran tummaksi. Ajattelin, et tämähän menee hyvin, että ei mahdottoman pitkää kiertoa ja toiveet oli korkealla, että seuraavaa alkion siirtoa ei tarvitsisi odottaa kovin kauaa.

Kp 29 tuli vähän verta ja luulin et menkat alkaa. Tämä osui niin lähelle viikonloppua, että päätin kirjoittaa klinikalle, mikä on hoitojen tilanne ja miten toimisin, jos menkat alkaisivat viikonlopun aikana. Tällöin todellisuus vihdoin iski naamalle ja sain jo arvattavan viestin, että hoitoja ei toistaiseksi jatketa. No olisihan se pitänyt tietää, kun ei missään lukenut, että tilanne olisi muuttunut. Noh aloin odottamaan menkkojen alkua ja tylsän kierron alkua melko huonolla mielellä. Noh, menkkoja ei sitten vai kuulunut. Joo, ei tarvitse innostua, en ole raskaana. Aloin epäilemään, että kp 29 verinen vuoto olisi ollut ovulaatiovuotoa. Aloin sitten varautua siihen, että menkat alkaisivat vasta kahden viikon päästä tuosta kp 29 päivästä. HUOH!

Menkkoja odotellessa havaitsin kp 41 ovisliman kaltaista limaa. Illalla alkoi myös olla ovulaatio kivun kaltaisia tuntemuksia, jotka jatkuivat seuraavana päivänäkin. Pakkohan se oli testata uudelleen sitten kp 42 aamuna. Ja sieltähän tuli selkeä positiivinen. Hei jee ovuloin sitten ilmeisesti kp 42, ei sitten yhtään pidempää kiertoa! Ikinä ei ole ollut näin pitkää kiertoa kuin nyt.

Onko täällä kenelläkään muulla ollut järjettömän pitkää kiertoa IVF-kierron jälkeen?

Positiivisia uutisia on kuitenkin vihdoin alkanut kuulumaan, nimittäin ESHREn antama suositus hoitojen jatkumisesta. Pikku hiljaa tämän jälkeen alkoi kuulumaan uutisia, että klinikat jatkavat hoitoja, mutta ei vaan meidän klinikalta, kunnes koitti tämä päivä! Tänään vihdoin luin uutisen, että alkion siirtoja ja ovulaation induktiohoitoja jatketaan ja tästä päivästä alkaen hoitoon sitten saa ilmoittautua, kun menkat alkavat.

Jotain positiivista siis tässä super pitkässä kierrossa, ettei väliin jäänyt kuin yksi kierto (joka tosin kesti melkein kahden normaalikierron verran). Pari viikkoa tässä nyt sitten odotellaan menkkojen alkua kuin kuuta nousevaa, mutta sen jälkeen pääsemme vihdoin eteenpäin. Olen niin kiitollinen, että hoidot jatkuvat.

Toivon sydämeni pohjasta, että myös IVF-hoidot käynnistyvät teillä, jotka niitä joutuvat odottamaan. Tämä päämäärätön odotus on ollut pahinta tässä tilanteessa. Voimia teille <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti