torstai 4. huhtikuuta 2019

Varsinainen harhautus

Tämän kierron taktiikka piti olla harhautus. Ajatusten harhautus. Päätin, että yritän ottaa mahdollisimman rennosti tämän kierron ja laittaa ajatukset muihin asioihin, kuten uuteen projektiini. Kierron alussa söin letrot ja olin jo aika varma, etten lähde tässä kierrossa yksityiselle tuhlaamaan rahoja, vaan luotan letroihin. Päätin myös, että yritän olla testaamatta ovista, koska sekin aiheuttaa suorituspaineita ja stressiä. Annettaisiin vaan mennä. Sen verran tietoinen kuitenkin olin kierrostani letrojen kanssa, että melko tarkan ovulaation ajankohdan pystyisi arvaamaan. Yritykset osuivatkin oikein hyvin vkonloppuun ja sen ympärille, jolloin olin varma, että ovulaatio tapahtuu. Olin bongaavinani myös ovislimaa lauantaina, joten uskoin ovulaation olleen käsillä. Muita ovulaatio oireita en havainnut, mutta eipä niitä aina muita olekaan. Jes, lähdin oikein hyvillä mielin kohti uutta viikkoa ja ajattelin, että nyt on mahdollisuudet kunnossa, kunnes koitti tämä päivä.

Töistä lähdettyäni ihmettelin vatsassa tuntuvaa juilintaa. Mietin, että tuntuupa oudolta, vähän niin kuin oviskivulta. Matkalla kotiin kipristely vain jatkui ja aloin pelkäämään, ettei se ovis olisikaan vielä ollut. Nyt on kuitenkin kp17 menossa, joten se tuntuisi oudon myöhäiseltä ajankohdalta letrokierrossa. Kotiin päästyäni lähdin käymään kävelyllä, mutta ei siitä meinannut tulla mitään, kun munasarjoihin pisteli. Lenkki jäi lyhyeksi ja palasin kotiin. Testaamattuus sai unohtua ja kaivoin ovulaatiotestit esille. One stepin tein ensin ja hiljalleen viiva alkoi tummumaan. Ei siis pärähtänyt heti positiiviseksi, mutta ajan kanssa tummui todella tummaksi. Tein vielä samaan syssyyn clear bluen, joka kyllä näytti tyhjää ympyrää, vaikka viivat olivatkin tummat.
Olisiko testi näyttänyt aamulla positiivista vai näyttääkö se sitä huomenna?!

Mies on ollut alkuviikon työmatkalla ja palaa vasta huomenna illalla, joten meneepä taas aivan mahtavasti tämä kierto! Äh! Huominen voi joka tapauksessa olla aivan liian myöhä, kun ovulaatio oireet on näin kovana päällä. Voi kun muutama vanha simppa sinnittelisi siellä vielä.

Voi luoja, kun joka kierrossa menee joku pieleen. Eipä nähtävästi taas kannattanut koittaa tällaista rentoa lähestymistapaa. Ei voi mitään.

Onneksi sentään viikonloppu on käsillä.

Aurinkoista viikonloppua!

-Emma

3 kommenttia:

  1. Voin vaan uskoa tuon turhautumisen! :( <3

    VastaaPoista
  2. Outoa. Muistatko monentena päivänä sulla on yleensä ollut ovis letrokierroissa, kun et ole saanut irrotuspiikkiä? Jotenkin tuntuu siltä, että siinä irtoamisessa tai lopullisessa kypsymisessä olisi sitten jotakin häikkää, jos ovulaatio päivä venyy pidemmälle. Jos tämä nyt kuitenkin on myöhäinen ovulaatio, niin toivon että testi olisi vasta tänään positiivinen ja pääsisitte hyödyntämään tämän kierron kunnolla!

    Älä muuta sano, onneksi on viikonloppu alkamassa! Tulee tarpeeseen :)Sinulle myös hyvää ja aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella outoa! Ja vielä oudompaa, että clear Blue antoi negan aamulla. Eli ihan kuin ovulaatio olisi jo ollut. Eilen oli kyllä sellaiset tuntemukset että varmasti oli eilen jos se nyt todella tapahtui. Onestep tummui eilen kuitenkin niin tummaksi, että jotain varmasti tapahtui.
      Letrojen kanssa on yleensä plussa tullut kp 12, myöhäisin kp 14, joten kyllä tämä nyt oudolta tuntuu. Jotenkin itsekin veikkaan, että ongelma liittyy siihen irtoamisen, mutta mistäs näistä tietää. Ai, että vihaan näitä pitkiä kiertoja, tuntuu että aikaa menee enemmän hukkaan.

      Poista