perjantai 27. heinäkuuta 2018

Vauvauutisia


Ei suinkaan tosin minulle vaan ystäväpiiristä tuli jälleen uudet vauvauutiset. Tällä kertaa kyseessä oli pariskunta, joiden en välttämättä uskonut vielä hankkivan lapsia. Ja kuten ystävänikin sanoi, hän itse piti epävarmana sitä, että saisivatko he koskaan lapsia. No kuitenkin he onnistuivat ja lyhemmällä yrityksellä kuin me. Tai he eivät varsinaisesti yrittäneet, vaan vauvalle annettiin mahdollisuus tulla. Pystyin kyllä tilanteessa olemaan oikein onnellinen heidän puolestaan, mutta kotiin päästyäni minut valtasi katkeruus. Itse yritän kaikkeni, että onnistuisimme, mutta se ei vaan riitä. En käy juhlimassa, en polta, rajoitan kahvin juontia, yritän syödä terveellisesti, vältän tiettyjä tuotteita ovulaation jälkeen mm. listerian välttämiseksi sekä syön tarvittavat vitamiinit ja käytän raskautta edistäviä lisäravinteita, mutta ei, ei vain osu. Ilmeisesti raskaus tosiaan alkaa parhaiten ilman tarkoituksellista yritystä. Harmi, että tähän ”kikkakonstiin” ei minun pää pysty. :D

Kiitos ovulaation tulkinta avuista. Luulen, että nyt alkaa olla aika investoida kunnon ovulaatiotesteihin, niin ei tarvitse enää arpoa. Tuo Clearblue on varmaan paras mitä saa? Vai mitä mieltä olette? Olisin myös kiitollinen, jos joku voisi varmistaa käsitykseni oikeaksi, että testilaitteet ovat kertakäyttöisiä ja toimivat siihen asti, että positiivinen tulee. Eli ”täyttöliuskoja” ei näihin kuulu ostaa vaan jokaiseen kiertoon täytyy ostaa oma testilaite. Olenkohan ymmärtänyt tämän oikein? :D

Rukoilen, että ovulaatiotestejä ei tarvitsisi enää ostella, mutta pahoin pelkään, että menkat sieltä taas tulevat. Nyt alkaa olemaan viikko kulunut ovulaatiosta, joten kiinnittyminen on jo tapahtunut tai tapahtumaisillaan, jos näin olisi tapahtuakseen. Eipä ole mitään siihen viittaavaa kyllä. Ehkä pientä juilintaa kohdun tuntumassa, mutta tällaisia tuntemuksia on ollut joka kierrossa, joten eipä jaksa innostua näistä. :D

Voisiko olla jo meidän vuoro?! En jaksa odottaa… :D

Kuva lainattu netistä

-Emma

4 kommenttia:

  1. Pystyn NIIN samaistumaan sun tunteisiin. Meillä kans lähipiirissä samanlainen pariskunta. Ja kun yritys aloitettiin ja siitä kerroin eräälle toiselle ystävälle, niin hänpä kertoi samalla että on raskaana ja puoli vuotta olivat yrittäneet. Tämä tieto harmitti silloin kovasti sen takia, että luulin että ollaan hyviä ystäviä ja että hän kertoisi minulle kun alkavat perheenlisäystä yrittämään (kuten minä tein), mutta eipä ilmeisesti. No, vaikka tavallaan ymmärrän miksi hän ei ehkä halunnut kertoa. Tuohan se "paineita" mitä useampi tietää.

    Olen myös miettinyt tuota että pitäisi vaan lopettaa yritys. Mutta se ei taida tosiaan olla niin helppoa täälläkään suunnassa :D Tiedän kyllä suurinpiirtein milloin ovis tapahtuu letrokierrossa, joten voisi yrittää olla tikkuihin turvautumatta.. Pitäiskö kokeilla jo tässä kierrossa (nyt ois kp 11 enkä ole vielä tikutellut) ? :D Tosin just ostin Raskauskeijusta liudan ovistestejä xD

    Tuo Clearblue on tosiaan selkein ja paras testi oviksen bongailuun, jo hinta tottakai sen mukainen. Itse oon tykännyt käyttää sitä kaksoishormoni testiä, joka on niitä se kalliimpi. Näyttää myös hedelmälliset päivät :) Samaa testilaitetta voi käyttää useammassa kierrossa, mutta pakkauksessa on vain 10 tai 20 testitikkua, ja kun tikut loppuu pitää ostaa uusi pakkaus jossa tulee taas uusi testilaite. Tällöin olen itse aina uuteen testilaitteeseen vaihtanut. (Itse olen ostanut Clearbluen digiovistestit Ebayn kautta, ovat siten hivenen halvempia olleet.)

    Turhautumisen tunteita täälläkin. En ymmärrä miks meille ei ole vielä vauvaa kuulunut.. Minussa ei muuten mitään vikaa paitsi painoa muttei sitäkään (omasta mielestäni) niin paljoa kun BMI 30, tätäkin isommat naiset raskautuneet ja toiset nopeastikin (kuten yksi kaukainen tuttuni..). Kai se täytyy vaan lakata ajattelematta koko yritystä, ja varata ensi kesälle se ulkomaanmatka, niin varmasti sitten kohta huomaa olevansa raskaana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että joku muukin tuntee tuskaa toisten vauvauutisiin liittyen. :D En tunne itseäni niin kamalaksi ihmiseksi. :D Eihän ne tietenkään ole itseltään pois, mutta aiheuttaa kyllä katkeruutta maailmaa kohtaa, kun toisilla onnistuu niin helposti.

      Jos vain pää kestäisi antaa periksi tuon yrittämisen kanssa, niin voisihan sillä olla positiivinen vaikutus onnistumiseen. Varsinkin, jos seksiä on säännöllisesti koko ajan, niin olisihan hyvät mahdollisuudet vaikka tarkkaa päivää ei tietäisikään. Me ollaan keskitetty tuohon ajoitettuun, niin pelkään että mitä jos menisi aivan hutiin kerrat. Onneksi noi letrot kyllä tasoittaa sen verran kiertoa, ettei ihan viikolla heittele enää ovikset kuten ennen. :D Nostan kyllä hattua sulle, jos pystyt ottamaan rennon kierron ja olemaan testaamatta. :D Ei ole ihan helppo homma, mutta voisihan stressaamattomuudella saada hyvän lopputuloksen.  Peukut pystyyn, että siellä tärppäisi, ilman testailuja tai testailujen kanssa. 

      Itse en vielä pysty ”lopettamaan yritystä”, kun tämä on niin kokonaisvaltaisesti mielessä. Eli varmasti juuri lopettamiseen munkin pitäisi pyrkiä. :D En vain pysty ja nämä toisten raskausuutiset vaan aiheuttaa enemmän painetta onnistua. Huoh.

      Kiitos ovistestivinkeistä <3 Kyllä täytyy ensi kiertoon ottaa kunnon testit käyttöön, niin ei tarvitse enää arpoa.

      Tuo ulkomaan matkan varaaminen on kyllä hyvä idea ja hyvä keino houkutella vauvaa :D. Ja muutenkin itse totesin keväällä, ettei kaikkea mukavaa voi laittaa jäähylle sen takia, että ehkä mahdollisesti on raskaana tai peräti vauvan äiti. Kun jos näin ei käykään, niin onkin entistä katkerana kotona istumassa.  Ja juuri noilla mukavilla ajatuksilla saa ajatuksia pois vauvan yrityksestä.

      On jotenkin niin vaikea käsittää, miten kaikki muut tulevat niin helposti raskaaksi, saati täysin vahingossa. Tuo paino ei voi olla se este, jos ovulaatio kuitenkin tapahtuu. Mullekaan ei lähtenyt yksityisen lääkäri kannustamaan painonpudotukseen. Muutenkaan mikään rankka laihdutus ei voi olla hyväksi vauvaa yrittäessä.

      Pakkohan se on oltava meidänkin vuoro joskus :D

      Poista
  2. Tosiaan Clearblue dual hormone digitaalitesti on täälläkin käytössä, olen käyttänyt yhtä ja samaa testilaitetta jo varmaan 4 kuukautta, liuskoja meinaan saa tilattua erikseenkin. Esim. https://www.kotitesti.fi/tuote/testipuikot-hedelmallisyysmonitoriin-cb-20--4-kpl/00870/ ja sitten paketti, jossa on testilaite myös https://www.kotitesti.fi/tuote/clearblue-dual-hormone-ovulaatiotesti/00860/. Samaa testilaitetta ei voi käyttää samassa kierrossa enää uudelleen kun huippupäivä on saavutettu, mutta seuraavassa kierrossa toimii normaalisti ja voi käyttää niin kauan kun patterit kestävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa! Kiitos todella paljon vinkistä!

      Nyt vasta löysin tieni sun blogiin. Täytyypä käydä kurkkimassa tarkemmin :)

      Poista