torstai 17. syyskuuta 2020

Kauan odotettu varhaisultra

Viimein koitti meidän varhaisultra. Tämä kolmen viikon odotus oli välillä kyllä todella piinaavaa ja välillä taas voin niin huonosti, etten pystynyt kuin vain keskittymään päivästä selviämiseen.

Minua vaivasi rusehtava vuoto ihan varhaisultraan asti ja pari päivää ennen tuli ehdottomasti isoin määrä vuotoa. Vaikka löysin aika paljon kokemuksia siitä, että tällainen pieni vuoto voi olla ihan normaalia, niin kyllähän se huoli kasvoi aika isoksi. Välillä olin aivan varma, että saamme huonoja uutisia ja välillä taas mieli oli luottavainen siihen että kaikki olisi hyvin. Eipä tullut paljon nukuttua varhaisultraa edeltävänä yönä.

Varhaisultraan sai onneksi myös mies saapua mukaan. Kaikille edeltäville käynneille on pitänyt mennä yksin ja tämä on ollut minulle ihan ok, mutta tämä käynti tuntui todella tärkeältä, että mies pääsi mukaan keventämään tunnelmaani. Ja olihan tämä myös miehelle tärkeä käynti.

Saavuimme hyvissä ajoin klinikalle ja toivoin, että pääsisimme etukäteen ajallemme, että jännitys viimein päättyisi. Noh tietysti tällä kertaa ei ollut sellaista tuuria vaan aikamme alkoi pari minuuttia myöhässä. :D Pitkät olivat minuutit. 

Viimein pääsimme huoneeseen ja lääkäri kyseli vointiani. Kerroin, että pahin pahoinvointi on nyt helpottanut ja olen pärjännyt hyvin, varsinkin kun vertaan siihen yhteen oksennuksen täyteiseen viikkoon, jolloin elämänhalukin meinasi kadota. Kaikki kiitos akupunktiolle! Sitten tuli puheeksi rusehtava vuotoni ja lääkäri sanoi heti, että tämä on todella yleistä ja istukka on tässä kohdassa niin alhaalla, että se helposti vuotaa. Jo tässä vaiheessa helpotuksen aalto vyöryi ylitseni, vaikka ei vielä tilannettakaan oltu tarkastettu. 

Onneksi rupattelu oli hyvin lyhyt ja pääsin hyppäämään ultrattavaksi. Heti kun lääkäri pääsi ultraamaan niin näin itsekin, että jotain kohdussa oli. Sydämenlyöntejä en nähnyt joten sitä ehdin millisekunnin ajan säikähtää. Onneksi lääkäri hyvin nopeasti sanoi "siellä hän on ja sydän lyö vahvasti" <3. Lääkäri näytti meille mitä kohtaa tuli katsoa ja siellähän se värähteli. Molemmat siinä kuivailtiin silmiämme, kun lääkäri ja kätilö moneen kertaan onnittelivat. Tämä hetki oli niin upea <3

Saimme pari kuvaa pienestämme ja hän vastasi juuri odotettua kokoa. Kaikki siis niin hyvin kuin olla ja voi. <3

Lugesteronia pääsen vähentämään 9+ viikon käynnistyessä, mikä sekin on jo ensi viikon lopulla. Tuntuu uskomattomalta, että olen jo näin "pitkällä". :D Progynovahan vaihdettiin minulla laastariin, joten sitä ei varsinaisesti voida asteittain vähentää. Kuulemma jo 7. viikolla istukka tuottaa tätä omasta takaa, joten sen käyttö on lopetettu aikaisemmin jo tässä kohdassa. Nyt ohjeistus on jatkaa sen kanssa varmuuden vuoksi pidempään ja tämän takia jatkan laastarointia lokakuun alkupuolelle asti. Ihana päästä lääkkeistä vihdoin eroon.

Täällä siis kaikki hyvin ja olemme onnesta soikeina <3

14 kommenttia:

  1. Kuinka ihania uutisia❤️❤️
    Mä täällä vaan itken teidän puolesta, siis voin vaan kuvitella sitä fiilistä, minkä tänään pääsitte kokemaan!
    Mä olen niin sydämeni pohjasta onnellinen teidän puolesta.
    Enään ei ole edes pitkä aika np-ultraan.
    Ja akupunktioo vaan peliin, jos paha olo vielä jatkuu!
    Ai että❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä <3 Oli tämä kyllä niin ikimuistoinen kokemus ja olo on nyt todella helpottunut, vaikka toki matkaa on vielä paljon jäljellä. Ensi viikolla onkin jo ensimmäinen neuvola, toivottavasti siellä selviäisi sitten nt-ultran ajankohta. Siinäkin on sitten omat jännittämiset.

      Toi akupunktio on kyllä ihan uskomaton homma! Sain siitä helpotuksen 6 päiväksi, minkä jälkeen oksentaminen alkoi uudellaan. Onneksi oli aika varattuna heti varhaisultran jälkeen. En kyllä malta odottaa, että tämä öklötys viimein loppuisi.

      Poista
  2. Ihanaa, yksi etappi saavutettu kun syke nähty! <3 Onnea! Ja kiva kuulla että olo ei ole ihan 24/7 hirveä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mieletön fiilis <3 Nyt sitten kohti seuraavia etappeja.:)

      Poista
  3. Aivan ihanaa, paljon onnea teille <3 Maailman paras näky tuo syke varmasti. Tällaiset uutiset toivoa meille muillekin odottajille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Kyllä niitä ihmeitä vaan tapahtuu, toivottavasti teillekin pian <3

      Poista
  4. Voi että, aivan ihanaa!! <3 paljon onnea teille, olen niin onnellinen sun puolesta!! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Aivan parasta <3 tuntuu niin uskomattomalta, että mekin saatiin vihdoin kokea tämä. Toivottavasti kaikki menisi loppuun asti hyvin. <3

      Poista
  5. Hei, miten siellä on sujunut? :) toivottavasti kaikki hyvin <3 ootteko käyneet jo ekalla neuvolakäynnillä ja mahdollisesti nt-ultrakin varattuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kaikki hyvin :) Tai ainakaan ei ole merkkejä, ettei olisi. Pahaolokin on vähän helpottanut ja olo ei ole koko ajan aivan kamala. :D Neuvolakin on takana ja nyt vaan malttamattomana odotetaan nt-ultraa.

      Miten siellä menee? :)

      Poista
    2. Ihana kuulla! :) toivotaan että kohta olo myös palaa normaaliksi, tai ainakin niin normaaliksi kuin raskaana olevalla voi olla ;) ultrien odottaminen on kyllä jännittävää! Ei siihen teilläkään taida enää kovin montaa yötä olla. Täällä menee hyvin, puoliväli ja rakenneultra on jo ensi viikolla <3

      Poista
    3. Odotan kyllä niin paljon, että olo helpottuisi ja saisi jotain normaalia tähän arkeen. Ollut kyllä taas tämä 10. viikko edeltäjäänsä kauheampi. Mutta kai tämä tästä, kohta, ehkä. :D

      Oi ihan mahtavaa! Uskomatonta, että puoliväli on jo käsillä. :) Rakenneultra onkin sitten myös jännittävä. Onko muuten kutinaa sukupuolesta jo ennakkoon ja meinaatteko sen selvittää ultrassa? :) Tulehan kertomaan sitten, kun olette saaneet ultrasta hyvät uutiset :)

      Meidän seuraava ultra meni ensin 13+ jotain päivälle ja siihen oli varaushetkellä kuukausi aikaa, huoh! No työhommat sotkivatkin kyseisen päivän ja piti varata uusi aika ja nyt päästäänkin juuri 12. viikon vaihtuessa. Ei siis enää pitkä aika, mutta jännittää. :)

      Poista