keskiviikko 12. elokuuta 2020

Ihmeen alku

Takana on toinen pakastetun alkion siirto ja sisälläni on pieni ihmeen alkumme. Fiilishän on taas mitä loistavin. Jännitin niin paljon, että meneekö jokin pieleen. Sotkeeko korona tämän tai mitä, jos alkio ei selviäkään sulatuksesta. Ja olihan tuossa tuo verinen vuotokin vielä pelästyttämässä. Olikin siis niin mahtavaa astella klinikalle ja vielä mahtavampaa kävellä sieltä ulos tyyppimme kanssa.

Siirto tilaisuuskin oli jotenkin poikkeuksellisen mukava, vaikka ainahan nuo ovat olleet mukavia. Erityisesti hoitajat ovat aina tosi ihania ja lääkärit taas ovat vähän hiljaisempia. Tällä kertaa oli aivan mahtava lääkäri. Ensinnäkään toimenpide ei tuntunut tällä kertaa oikeastaan miltään (toki täysirakko on epämiellyttävä) ja hän teki sen todella taitavasti. Sain myös ensimmäistä kertaa nähdä homman näytöltä ja hän selosti, mitä tapahtui. Hän myös totesi lopuksi, että eiköhän sovita, että nyt tulet tästä raskaaksi. Ja tämähän sovittiin. :D Ei siis sanonut painostavasti vaan juuri ihanan rohkaisevasti, mistä jäi vain hyvä fiilis. Hän myös muistutti minua, että minä en voi nyt tähän onnistumiseen vaikuttaa mitenkään, että nyt ihan rauhassa vain. Stressata ei saa. Siihen totesin, että helpommin sanottu kuin tehty. :D Mutta kaikin puolin onnistunut käynti.

Rakastan näitä ensimmäisiä päiviä, jolloin voi vain haaveilla, kun oireiden tulkitsemisesta ei ole mitään hyötyä. Voi kun voisi vain elää tässä toiveikkuudessa. Tai vielä enemmän toivon, että tällä kertaa onnistuisimme.

Voi kun sisälläni kasvaisi nyt meille tarkoitettu ihmeemme. <3

Nyt vain yritetään ottaa tosi rauhallisesti ja rennosti. Liikuntaa en meinaa harrastaa lainkaan ensimmäiseen kolmeen päivään, ihan vain varmuuden vuoksi. Toki elän ihan normaalia elämää, mutta rauhallisesti vain. :)

Tämän kierron ajan olen käynyt nyt viikoittain myös akupunktiossa. Olen tykännyt uudesta akupunktio hoitajasta todella paljon ja saan käynniltä todella mukavan ja rentouttavan olo. Pidän siitä, että hän kertoo, mitä energiaa hän on tukemassa ja mitä mikäkin neula tekee. Toivotaan, että tämä tukisi siirron onnistumista.

Olen myös vähentänyt kahvin juontia jo ennen alkion siirtoa. Juon kyllä joka päivä kahvia, mutta vähemmän kuin aikaisemmin. 

Päivittäin tuleemyös nautittua aikamoinen kasa vitamiineja ja edellisestä listasta taisi jäädä mainitsematta d-vitamiini. Monivitamiinini sisältää sitä, mutta otan sitä nyt vielä erillisenä tablettina, kun klinikka sitä suositteli. Menee melkein aamupalasta tuo vitamiini määrä. :D

Nyt vain toivotaan parasta <3

9 kommenttia:

  1. Käääääk kuinka jännittävät päivät edessä!
    Ihan mahtavaa, että siirrosta jäin niin hyvä fiilis ja sellainen ihana kannustava lääkäri on niin paljon kivempi, kuin sellainen jäykkis joka ei sano mitään.
    Minulle muuten sanottiin silloin ihan samalla tavalla: niin sovitaanko sitten että tulet tästä raskaaksi :D :D
    Nyt vaan jätät hyvän fiiliksen päälle piinapäiviksi!
    Olen hengessä mukana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, tää aika on niin super jännittävää, kutkuttavaa ja piinaavaa. Mutta voittaa mennän tullen kyllä alkion siirtoa odottamisen. :D Toivottavasti tämä olisi nyt hyvä merkki, että lääkärin kanssa on tehty "sopimus" :D. On sillä kyllä iso merkitys, miten hoitoalan ammattilaiset käyttäytyvät, kun nyt jäi niin super hyvä fiilis ja sellainen, että lääkärikin uskoo mahdollisuuksiin. :D Vaikka leikkimielestä heittelyä tuo onkin.

      Kiitos kun olet siellä taustajoukoissa <3

      Poista
    2. Voi ihanaa, että olette päässeet toiseen alkion siirtoon! <3 Ja hyvä, että jäi noin hyvät fiilikset! Tsemppiä täältäkin piinapäiviin, jännäilen mukana <3

      Poista
  2. Ihanaa että pääsitte taas siirtoon ja uusi mahdollisuus <3 tarraa nyt kiinni pieni! <3 tsemppiä piinapäiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 nyt tosiaan toivotaan, että nappaa lujasti kiinni. <3

      Miten siellä menee? Olet ollut paljon mielessä, että miten teillä jatkui ilouutiset? :)

      Poista
    2. Täällä on mennyt hyvin (vaikka pelkoakin on kuulunut matkaan) ja raskaus on jatkunut <3 nyt rv13 ja nt-ultrakin takana. Oon kokenut niin suurta kiitollisuutta tästä :') mutta samalla myös hieman huonoa omatuntoa että onnistuikin näin "helposti" ja moni joutuu käymään useampia siirtoja ja ivf:iä. Vaikka eihän kukaan voi siihen itse vaikuttaa milloin onnistuu tai ei onnistu ja kaikki toivovat varmasti nopeaa onnistumista. En voi kuin toivoa kaikille ja teillekin että seuraavaksi on teidän vuoro <3

      Poista
    3. Ihana kuulla, että siellä on kaikki hyvin ja raskaus on edennyt <3 oli kyllä niin hyvä päätös, että siirryitte yksityiselle :) Varmasti pelko varjostaa ihan eri tavalla, kun vauvaa on joutunut kauan odottamaan. Kaikkea hyvää sinne <3

      Toivottavasti tulisimme nyt perässä :)

      Poista
    4. Kiitos <3

      Oletko jo alkanut testailemaan vai odotatko testipäivään? :)

      Poista
    5. Kyllä testaus on nyt aloitettu :D Uudesta postauksesta paljastuu tilanne ;)

      Poista